James Wanin Saw vuodelta 2004 oli persoonallinen jännäri, joka kuitenkin ainakin omissa silmissäni latistui hyvistä lähtökohdistaan huolimatta irtonaisten jännitysmomenttien metsästykseen. Lopputwisti kuitenkin yllätti, ja lopetus muutenkin kylmäsi sopivasti. Ikävä kyllä joku haistoi yllätyshitissä rahan, ja jo seuraavana vuonna elokuvateattereihin marssi jatko-osa. Tämän jälkeen uusia Saw-elokuvia on ilmestynyt yhden vuositahtia. Myöhäisempiä jatko-osia näkemättä voinee huomauttaa, että tämä ilmiö on saanut lukuisat Halloween-, Elm Street- ja Perjantai 13. päivä-jatkikset näyttämään oikeasti juonta kehittäviltä tarpeellisuuksilta silmittömän rahastuksen sijaan.
Saw II ei vakuuta. Sen sijaan se sahaa oman jalkansa irti jo ensikohtauksessa, joka vakuuttaa taidokkaasti, ettei tässä suinkaan olla luomassa mitään uutta vaan toistamassa ekan leffan temput, ja korvaamassa sen tunnelmaa halpa-arvoisella ja ykkösosaa runsaammalla gorella. Eteneminen tökkii, käsis tökkii, logiikka tökkii, ja pidemmän päälle leffa alkaa tuntua siltä kuin joku tökkisi tietä oman pääkallon läpi sisältä päin. Itse asiassa leffassa on pakko olla jotain suurta vikaa, kun lopputekstien aikana tulee käsien yhteen taputtamisen sijaan hillitsemätön halu kirjoittaa seuraavanlainen dialoginpätkä Jigsawin (Tobin Bell) tarvikeostoksilta.
– Hyvää päivää.
– Päivää, päivää. Taas arvon herra on näemmä uskaltautunut matalaan sekatavaraliikkeeseeni.
– Tämähän on aivan erinomainen ostospaikka, ja taas olisi tuota tarvikepulaa kehittynyt.
– Mitäs siis tarkemmin?
– Ihan ensiksi tarvitsisin pari paksua teräsovea ja kassakaappia, piikkinuijan, tuhat injektioneulaa ja värikyniä.
– Viimeisten kohdalla voi tehdä vähän hankalaa, mutta muut löytyvät varmasti.
– Entäpä pirunmoinen satsi myrkkykaasua ja sen vasta-ainetta?
– Niitä tulee suoraan armeijan varastosta. Mitäs laatua saisi olla?
– Ai onko niitä erilaisia? Minä kun sanon aina että ’myrkky’ ja ’vastamyrkky’ vaan… Noh, tuo vihreä on kivan värinen.
– Erinomainen valinta. Oliko vielä muuta?
– Itse asiassa kyllä. Täältä jokin aika sitten ostamani sikamaski alkaa kulua monesta kohtaa puhki.
– Aivan, aivan. Tästä halpa-arvoisesta nykymallista onkin tullut paljon valituksia sen jälkeen, kun yhtiö ulkoisti tuotannon Kiinaan. Yhden vanhan tehtaan aikovat kuulemma avata uudelleen. Sieltä pitäisi piakkoin tulla vanhaa laatua markkinoille.
– No sehän on hienoa! Muuten, nyt kun otit halpa-arvoisuuden puheeksi, niin ei täältä löytyisi tökeröitä juonenkäänteitä? Sanotaan vaikka … viisikymmentäseitsemän kappaletta.
– Totta kai, totta kai. Nämä ovat taatusti turhia, läpinäkyviä ja ärsyttävän pakotettuja. Halutessanne saatte ne käärittynä halpoihin sanankäänteisiin.
– Mahtavaa! Kerta kaikkiaan mahtavaa! Tehkääpä toki niin, ellei siitä koidu liikaa vaivaa.
– Ei suinkaan. Kyllä teidänlaisellenne vakioasiakkaalle aina… Saatte itse asiassa kaupan päälle tällaiset pari käsikirjaa. Ensimmäinen kehittää epäloogista ajattelua, ongelmallista ajanrajausta, tökkivää etenemistä, juonellista hataruutta, omaperäisyyden latistamista ja väkinäistä šokkiarvoleikkausta. Toinen on amatöörinäyttelijöiden opas omista tunteista ja motiiveista kertomiseen.
– Oi kiitoksia, oi kiitoksia.
– Haluaisitteko muuten ostaa sahoja? Ovat tarjouksessa. Nyt saa puoleen hintaan.
– Kiitos mutta ei kiitos. Ei tarvitse. Ja jos sattumoisin yllättäen tarvitsisinkin, eiköhän kellarista löydy pari ruostunutta, mutta lähes toimivaa.
– Oliko muuta vielä?
– Eipä tällä kertaa.
– Laitetaanko vanhaan tiliin?
– Kyllä. Maksan pian. (Heh-heh.) Muuten, voisitteko kertoa, kuinka teidänlaisellanne mukavalla ihmisellä on tuollainen raju tatuointi?
– Otin tämä sopeutuakseni vankilaan –
– Vankilaan!?
– Niin, minut tuomittiin syyttömänä. Päästivät kyllä parin vuoden päästä pois, kun tajusivat virheensä.
– Mutta että olette olleet vankilassa!? Olkoonkin syyttömänä, mutta ettekö te tiedä, että sellainen on oman elämän hukkaan heittämistä! Elämä on lahja, ja sitä pitää kunnioittaa. Tai jotain sinne päin. Vaan mitä kello onkin. Minun täytyy rientää. Vaan muistakaa: älkää vihastuttako minua, sillä edes kuolema ei estä minun vihaani.
– Öööh, n-nä-näkemisiin vaan teillekin. Tulkaa toki uudestaan. Ei kiirettä.
