Boondock Saints vm.1999 sai nopeasti uskollisen katsojakunnan ja kulttimaineen. Omaperäinen kerronta ja mielenkiintoinen juoni rakentuivat erilaisten hahmojen ympärille. Asialähtöinen teema herätti ajatuksia: Onko oikein tehdä väärin? Onko Mafian valtapelillä oltava noin väkivaltainen kohtalo? Onko oikein tappaa uskonnon nimissä? Onko ihminen pyhimys vai syntinen? Kokonaiset kymmenen vuotta myöhemmin kysymyksiin saatiin vastaus, kun The Boondock Saints: All Saints Day ilmestyi.
MacManusin veljekset Connor (Flannery) ja Murphy (Reedus) ovat vetäytyneet isänsä (Connolly) kanssa viilentämään aseidensa piippuja Lammasfarmille Irlantiin. Aseet täytyy kumminkin kaivaa taas esiin kun pojille selviää, että Bostonissa joku ”jäljittelee” heitä. Mafiasaastan sijaan kolikot silmillään löytyy kunnioitettu saarnamies. MacManusit löytävät remmiinsä potentiaalisen Romeon (Collins Jr.), jonka kanssa tutut rukoukset alkavat kuulua pitkin Bostonia syntisille. Tapauksia alkaa tutkia FBI-agentti Eunice (Benz), jolla on hyvä aavistus tapahtuneesta ja tapahtuvasta.
Juoni kasaantui huipulle asti ensimmäisellä elokuvan puoliskolla, mutta sen jälkeen alettiin tulla ryminällä alas. Joihinkin kohtiin syvällyttiin liiaksikin, jolloin varsinainen sisältö jäi yllätyksettömäksi ja osittain sivuseikaksi. Lisäksi elokuva yritti olla liian paljon esiosansa tapainen. Kerronta on edelleen sujuvaa, mutta ehkä jo liian samankaltaista. Jatko-osana tämän kaltaiseen välien selvittelyyn olisin jäänyt kaipaamaan enemmän mielikuvitusta ohjaajalta ja käsikirjoittajilta. Toisaalta on hyvä, että ohjaaja pysyy näinkin pitkän tauon jälkeen tyylilleen uskollisena. Huumoria on edelleen runsaasti, ja tällä kertaa ei niin tummanpuhuvaa. Pyhimykset eivät ole yhtä humanistisia kuin ennen joten rennomman otteen huomaa hahmojen dialogeissa ja moraalissa.
Toimintakohtaukset olivat tyylikkäästi kuvattuja, eikä liian kaunisteltuja. Elokuva antaa käsittää, että kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä, jolloin ohjaaja tietoisesti varastaa kohtauksen itselleen. Vähitellen kuva hidastuu ja äänet vaimenee. Jottei toiminta olisi kuitenkaan non-stop-tasoa, kerronta heittelehtii verilöylyjen välillä ja aikana. Tapahtumien tahdin määrää tapausta tutkiva Etsivä, joka aina silloin tällöin kuvittelee itsensä jo tapahtuneeseen tilanteeseen. Supersankarien kaltaisen maineen omaavat pyhimyksemme ovat kuitenkin vain nahistelevat ja kömpelöt Irlantilais-veljekset, jotka palvovat elokuvien sankareita ja tykkäävät isoista aseista. Kuvasto välittyy huvittavasti katsojan silmiin ja ajatuksiin.
Hahmot ovat edelleen elokuvan suola, ja kastikin on pysynyt miltei samana nimiä myöden. Uudetkin hahmot ovat tosin kopioita vanhoista luonteiltaan ja metodeiltaan. Flanneryn rooli oli esiosassa ihailtava, mutta toisessa osassa into on jo laantunut ja tietynlaista kankeutta on muutenkin havaittavissa. Julie Benzin hahmokaan ei onnistu vakuuttamaan, sillä muuten Mies-voittoisessa leffassa hän ei vaan sovellu muiden joukkoon. Mainitsemisen arvoisia suorituksia tekevät aina hauska Collins Jr, ja tietynlaista mystistä karismaa omaava Jerry Connolly.
Jotenkin odotin tältä paljon enemmän, mutta sain kuitenkin kaikkea sitä mitä halusin. Elokuvaa voisin suositella visionääristen ohjaajien työtä ihaileville, ja miksei ihan ikuisille pikkupojillekin.
