Robert Rodrigues tuo meksikolainen ohjaajalupaus maailmalle nousi tunnetuksi elokuvillaan Desperado ja Hämärästä aamunkoittoon. Hemmon menestystä oli peesaamassa itse Tarantino, jonka panos myös kyseisissä leffoissa nähdään. El Mariachi oli pienen budjetin virkeä indie-toimintapläjäys, Desperado tämän ”hollykylä-jatkumo” jonka meinigillä Rodrigues alkoi lunastaa lupauksiaan tulevaisuuden ohjaajatoivona. Samalla availtiin myös Amerikan portteja Antonio Banderakselle. Once Upon Time in Mexico on Mariachien tarinaa jatkava, periaatteessa ihan itsenäinen, elokuva.
Once Upon Time in Mexico horjuu heti alkumetreillä. Lopputulos on kaikessa yksinkertaisuudessaankin yllättävä sekamelsa, josta ei oikein jaksa innostua millään. Kaikkein pahin kompastus on itse tarinasssa ja siinä että sen kertomiseen ei ole löydetty sitä punaista lankaa. Henkilöhahmoja on useampia, lisäksi mukana on muutama takauma, vallankumous jne. Juonta on ihan turha alkaa selittelemään. Kyseessä on aivan liian kunnianhimoinen tekele, joka on pilattu turhalla kiireellä.Nimekästä kaartia on saatu mukaan enämmän kuin laki salii. Näyttelijöiden osuudet tuppaavat melkein jäämään cameo-tyyppisiksi pyrähtelyiksi.
Rodrigues on kieltämättä omaperäinen ja idearikas ohjaaja. Kuvat ja kohtaukset ovat kauniisti sommiteltuja ja näyttäviä. Tämä pläjäys kuitenkin lopullisesti paljastaa miehen kortit. Robertin ”kummisedän” Tarantinon jarruttelutaito näyttää puuttuvan mieheltä tyystin ja tämä pilaa tässä tapuksessa monta herkullistakin hetkeä. Toimintapuoli sujuu, mutta siihen se jääkin.
Once Upon a Time in Mexico on edeltäjiinsä nähden yllättävänkin huono elokuva. Se naivius minkä aiemmissa osissa toimi tavallaan voimavarana, ei enää kanna vaan tuntuu lapselliselta idiotismilta. Perusasiat tökkii mutta todella paha moka on myös yli-imelyydessään ällöttävän Enrique Iglesiaksen pestaaminen Mariachin joukkoihin. Paremman puutteeseen pläjäys kuitenkin menee, ainakin tarkistusmielessä toivottavasti päättyvälle Mariachi saagalle.
