X-men (suomeksi ryhmä-X) on joukko mutantteja, joka taistelee hyvän puolesta. He ovat yksi Marvel-sarjakuvauniversumin tunnetuimmista joukoista, elleipä jopa tunnetuin. Ensimmäinen sarjakuvasta elokuvaksi versio tästä joukkiosta oli ihan OK toimintaleffa, vaikkakin se oli hieman tylsähkö. Sen jatko-osa, X2 on kuitenkin kymmenen kertaa parempi kuin edeltäjänsä.
Näin alussa pitää varmaan teille, jotka ette sarjakuvia lue, tai ette muista mitä ensimmäisessä elokuvassa selitettiin, tilannetta hieman selventää. Mutantit ovat ihmisiä, joilla on DNA:ssaan jotain, joka antaa heille erikoiset voimat. Melkeinpä jokaisella mutantilla on toisistaan poikkeavat voimat, tavalla tai toisella. Näistä muutama: Logan/Wolverine (Hugh Jacman) omaa erittäin nopean parantumiskyvyn, joten mies ei kovin helpolla kaadu, kun taas Ororo/Storm omaa voimat, joilla hän voi hallita luonnonvoimia – luoda sadetta, myrskyä, voimakkaita tuulia, hurrikaaneja ym. ym… Voimia on siis laidasta laitaan. Nuo voimat jotka tekevät heistä niin erilaisia, myös pelottavat meitä tavallisia talliaisia, tai ainakin osaa meistä, ja sitäpä tämä elokuva pääasiassa käsittelee. Tai periaatteessa ensimmäinenkin elokuva käsitteli, sillä pääpahis Eric/Magneto (Ian McKellen) haluaa mutanteille rauhan, eikä aio käyttää suostuttelutekniikkaa ihmisten kanssa, vaan hieman luovempia ideoita, joista on ihmisille vain pahaa. Ryhmä-X on kuitenkin aina paikalla estämässä Magneton aikeet, johtajanaan rullatuolissa istuva telepaatikko Professori Xavier (Patrick Stewart). Tällä kertaa tilanne on kuitenkin hiukan erilainen…
Valkoiseen taloon tehdään isku, ja sen takana on vielä tunnistamaton mutantti. Professori Xavierin taloon hyökätään. Alkaa tapahtumien toiminnallinen vyöry jossa mutanttikyvyille tulee tosissaan käyttöä…
Juoni on erittäin hyvin rakennettu, eikä toimintaakaan säästellä, hyvä. Ihastuin mutanttien mäiskiäisiin jo ensimmäisessä elokuvassa, ja mikäs sen parempi, kuin että tätä toimintaa on jatko-osassa tuplasti enemmän. Toiminta ei ole se asian ydin kuin umpityhmässä xXx:ssä, jota ei edes jaksanut katsoa kuin puoleen väliin. Tässä tarina perustuu enemmän henkilöhahmoihin kuin toimintaan. Tunnelma on sen verran kevyempää kuin Spiderman kakkosessa (sen sarjakuva muuten kolahtaa muuten paremmin), ja toiminta on milteinpä koko ajan läsnä. Kuitenkin, kun lähemmäs loppua toiminta vähäksi aikaa lakkasi, tuli aika tylsä olo, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Toiminnalla on siis iso osa leffassa. Varsinkin lopussa käytävät taistelut ovat hienoja.
Tehosteet ovat hyvät. Ne tuovat taisteluihin todella hyvän lisäyksen, eikä tietokonegrafiikka paista läpi ollenkaan, vaan kaikki näyttää aidolta. No, eipä sitä kyllä ehdi keskittämään huomiota sellaiseen kun toiminta on niin pirun näyttävää…
Näyttelijät ovat kaikki hyviä, mutta pieniä yhteneväisyysongelmia mielestäni sarjakuvahahmoihin on. Esim. Wolverinesta puuttuu sitä jotain, raivoa kenties, mitä sarjakuvissa on. Parhaan roolin se Hugh Jackman kuitenkin mielestäni vetää leffassa, ei sen puoleen… Patrick Stewart kananmunanmuotoisine päineen vetää kanssa hyvän roolin, kuin myös Ian McKellen Magnetona. Oikeastaan kaikki näyttelijät ovat hyviä. Turha niitä nyt tässä yksitellen latelemaan…
Bryan Singer ohjaa hyvin. Toimintakohtaukset ovat kuin tanssia. Ei nyt kuitenkaan aivan samanlaista kuin jossain Japanilaisessa elokuvassa, mutta esim. Lady Deathstriken (en mainitse leffassa käytettävää nimeä, sarjakuvan lukijat tietävät) ja Wolverinen kamppailu on kyllä leffan hienoin taistelukohtaus, kieltämättä.
Käsikirjoituskin toimii. Huumoria on lisäilty sinne ja tänne, ja varsinkin Loganin heitot ovat hauskoja äijämäisiä vitsejä. Draama pelaa.
Leffa on kyllä selvästi paras sarjakuvafilmatisointi ellei Sin Cityä lasketa. Noh, sanottakoon että paras Marvelin sarjakuvafilmatisointi. Se on melkeinpä täydellinen, mutta ehkäpä himpun verran liian kevyt tunnelma lannistaa sen puoli pistettä pois.
nimimerkki: mada
