Toimintaa ja huumoria löytyy runsain mitoin.

3.4.2006 06:02

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Bad Boys II
Valmistusvuosi:2003
Pituus:147 min

Miamiin on alettu salakuljettamaan isoja määriä ekstaasia. Etsivät Marcus Burnett (Martin Lawrence) ja Mike Lowrey (Will Smith) pistetään tutkimaan salakuljetustouhua. Tästä sitten syntyy paljon autonromuja ja ruumiita. Tutkimusten lomassa Mike virittelee suhdetta DEA:ssa eli jenkkien huumevirastossa työskentelevän Marcusin pikkusiskon Sydin (Gabrielle Union) kanssa.

Michael Bayttä ja Jerry Bruckheimeria ei tunneta hyvistä elokuvista. Vuonna 1995 valmistunut Bad Boys ei ole kovin kummoinen elokuva. Bad Boys II on kuitenkin jo huomattavasti parempi elokuva. Aika tavanomaista Bruckheimerin ja Bayn aivotonta ryskettä tämäkin on, mutta on tämä sentään parivaljakon toiseksi paras elokuva The Rockin jälkeen.

Elokuvasta löytyy todella hyvin toimintaa. Autoja menee hajalle enemmän kuin osaa laskeakaan. Vähän vaan alkaa kyllästyttämään, että aina täytyy räjäytellä. Räjähdyksiä on enemmän kuin tarpeeksi. Eikä väkivaltaakaan puutu. Löytyy elokuvasta myös varsin hyvin huumoria. Tällä kertaa Lawrence ja Smith ovat jopa hauskoja. Eivätkä heidän jututkaan ole niin ärsyttäviä kuin edellisessä osassa. Myös monet kohtaukset ovat todella hauskoja. Oli jo aika vaikea pidätellä nauruaan, kun Marcus Burnett oli ottanut vahingossa ekstaasia ja sekoili sitten pomonsa kotona.

Eikä näyttelijäpuolessakaan suuria valittamisen aiheita ole. Martin Lawrence ja Will Smith eivät ole enää niin ärsyttäviä kuin ykkösosassa. Toki nytkin läppä lentää, mutta nyt se on paljon hauskempaa. Miesten pomo Howard on myös todella hauska tyyppi. Tosin myös hänen näyttelijänsä Joe Pantoliano tekee tässä hyvää työtä. Muutkin hahmot ovat varsin hupaisia.

Eli Bad Boys II on varsin hauska toimintakomedia. Tämä on jopa parempi kuin ykkösosa. Toiminta on melko rankaa, eikä tätä voi oikein suositella niille, jotka eivät pidä toimintaviihteestä. Aika ei käy kovin pitkäksi, vaikka elokuva olisi voinut olla hieman lyhyempi. Taattua Bruckheimeria tämä on, mutta ei missään nimessä huono elokuva.

Arvosteltu: 03.04.2006

Lisää luettavaa