Radio Suomipop on ihan mukava ja leppoisa kuuntelukanava, kunhan ei turhan pitkään samalle kanavalle juutu. Samaisen radiokanavan tarjoama DVD-julkaisu ei sen sijaan kovin loistokas ole. Ei tosin ole pelkoakaan, että se juuttuisi soittimeen pitkäksi aikaa.
Periaatteessa suomalaista videokulttuuria ajatellen tällaiset kokooma-DVD:t ovat tärkeitä, mutta laatu vain ei päätä huimaa. Suomen musiikkivideobisnes on viimeistään Jyrkin loppumisen jälkeen joutunut pahaan oravanpyörään, jossa kukaan ei näytä videoita, mutta jokaisesta hitistä pitäisi tehdä huippuvideo. Ilman rahaa tietenkin. Nerokasta.
DVD:llä on 29 eri musiikkivideota, jotka on tehty radion soittolistoja kuluttaneista biiseistä. Mukana on artistia ja bändiä aivan laidasta laitaan, mutta hyvät pätkät ovat vähissä. Intronomaisesti Egotrippi laulaa Koivuniemen herrasta ja joutuu samalla naislauman pahoinpitelemäksi. Thee Ultrabimboos keikistelee etelämaisissa fiiliksissä ja ”aplauso”-kylttien tukemana. Sitten onkin Ville Pusan vuoro rockkukkoilla Jessica Einarssonin kanssa.
Neljäntenä nähtävä/kuultava Kemopetrolin video on levyn laadukkain & toimivin musiikkiin yhdistettynä. Maailman levitykseenkin päässeessä videossa sataa enemmän kuin Se7enissä ja Laura Närhen kaunis ääni soljuu halki ruudun symbioosissa konesoundin kanssa. Ja alakuloisissa kuvissa yksin poseeraavan Lauran asu vaihtuu kuin Britneyn keikalla konsanaan: hetkessä pikkupöksyistä nahkahousuihin…
Clichén Even you palaa tusinalinjalle. Seitsemäntenä esiin ponnahtava Reprontedin biisi on veikeä, ja se herättää katsojaparan soundien ja kuvien onttoudesta. Mutta ei pitkäksi aikaa. Sitten tarkoillaankin jo Rasmusta ennen sitä kaikkein suurinta teinihysteriaa. Eipä Chill-videota parane tyrmätä, ihan kiva luritus. Raidalla numero 9 22-Pistepirkko fiilistelee mustavalkovideon voimin ja johdattaa katsojan ilm. Pete Riskin ohjaamaan Nylon Beat –videoon. Naikkarithan ovat pistäneet projektinsa jo pakettiin, mutta ovat Jonna ja Erin olleet itsekin paketissa Seksi vie ja taksi tuo –videossa. Ainakin omaperäisyyttä sekavalle videosarjalle tarjotaan näin.
Isoina annoksina Suomipop DVD ei toimi edes suomalaisen musan ystävälle. Rakkautta popmusaan varmasti tarvitaan, jos aikoo kahlata tämän kerralla läpi. Loppupuoliskolta parhaina löytyvät mm. Eläkeläisten Scooterversiointi Jenkkapolkkahumppa (”kiikkutuolissa kukaan nyt kestä ei, kaikki huutavat kuorossa hei…”), Kumikamelin huima metsästysvideo Tuomittu juntiksi ja vastakohtana niille Tony Halmeen säälittävä Kuningas voittamaton – revitys, joka ei ole voittajaa nähnytkään. Manboyn päätösvideo pelastaa hieman pojoja.
Suomipop DVD ei ole hintansa väärti, ellei sitä parilla eurolla saa. Se toimii korkeintaan pikaisena läpileikkauksena vuonna 2001 radiossa soitettuihin poppisbiiseihin, mutta se on jääkylmä tosia-asia, että videoista 80% on pelkkiä kertakäyttöhittejä. Kaksi pojoa tulee siitä, että suomalaista videokulttuuria ”elvytetään” ja, että hyvin pieninä annoksina osa videoista & musasta toimii.
PS. Miksi hitossa Vesa Jokinen on kelpuutettu poseeraamaan kahteen videoon? Eikös yksi olisi riittänyt…