Rififi iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Heti ensimmäisellä kerralla ponnahti suoraan lempielokuvieni listalle. Se on yksi keikkaelokuvien suurimmista uranuurtajista, jolle monet myöhemmät elokuvat ovat velkaa enemmän kuin paljon. Moni saattaisi sanoa elokuvan juonta kliseiseksi, mutta sitä se ei nimenomaan ole. Tässä filmissä nimittäin kasvaa keikkakuvausten juuret; tämä niin sanotusti on elokuva, joka aloitti sen kaiken. Tunnetuimpien vaikutteita imeneiden joukossa ovat mm. elokuvat The Killing, Reservoir Dogs, The Usual Suspects, Mission Impossibe, Ocean’s Eleven, The Score jne. Rififi on sisällöltään yllättävän tuore, vaikka elokuva on jo 50-vuotta vanha.
Tony le Stéphanois (Jean Servais) on kireäpintainen mestarivaras. Hän on hiljattain päässyt vankilasta ja hän saa pian mahdollisuuden uuteen keikkaan, kun kaksi erilaista kaveria, Jo (Carl Möhner) ja Mario (Robert Manuel) tulevat ehdottamaan hänelle pienimuotoista ryöstöä. Tony päättää lähteä kuitenkin yrittämään koko pottia, ja tavoitteena on ryöstää Pariisin valvotuin jalokivikauppa. Miehet alkavat suunnitella miten ryöstö tulisi toteuttaa ja miten ohittaa tiukkaakin tiukempi valvontajärjestelmä (Hmm…déjà-vu…Kuulostaako jotenkin tutulta?). Porukkaan liittyy vielä neljäskin jäsen, italialainen Cesar (itse ohjaaja Jules Dassin), joka tuo porukkaan lisää kokemusta ja itsevarmuutta. Miehet aikovat toteuttaa vuosisadan suurimman ryöstön, ihan niin kuin asiaan kuuluu.
Elokuva ei pyöri pelkästään ryöstön suunnittelun ja toteutuksen ympärillä, vaan mukana kuljetetaan myös henkilökohtaista tarinaa. Rififi pitää sisällään myös yhden elokuvahistorian ikimuistoisimmista kohtauksista, puolen tunnin mittaisen totaalisessa hiljaisuudessa tapahtuvan ryöstön. Ilman dialogia, ilman musiikkia, pelkästään yksittäisiä ääniä. Voi luoja miten hyvin se toimiikin! Yksistään tuo pätkä ei tee elokuvasta hienoa, vaan sitä tukee koko kokonaisuus. Jokainen osa-alue on maalattu pikkuriikkisellä siveltimellä, jotta lopputulos olisi varmaa laatua. Ja sitähän se onkin; niin näyttely kuin kuvaus, niin äänitys kuin käsikirjoitus, kaikki ensiluokkaisesti hoidettua. Loppu on upea ja aikaisekseen yllättävän omaperäinen. Elokuva perustuu roskaromaaniin, johon liittyen ranskalainen ohjaajalegenda Francois Truffautkin sanoo: ”Huonoimmasta lukemistani rikoskirjoista Jules Dassin on tehnyt parhaimman näkemistäni film-noireista.”
Rififin amerikkalaissyntyinen ohjaaja Jules Dassin joutui v.1952 mustalle listalle ja näin ollen maanpakoon, kun häntä väitettiin kommunistiksi. Dassin jätti koko elämänsä taakseen Yhdysvaltoihin, mutta ohjauksesta hän ei luopunut. Hänellä oli aluksi vaikeuksia päästä alkuun, koska kotimaan pitkät kourat ulottuivat Eurooppaankin asti. Myöhemmin hän sai tilaisuuksia tehdä elokuvia mm. Ranskassa, Italiassa ja Kreikassa. Rififi oli ensimmäinen Dassinin elokuvista tuon karkotuksen jälkeen, ja saipa hän näytettyä kun Jules Dassin nimitettiin Cannesin elokuvajuhlilla parhaimmaksi ohjaajaksi Rififistä vuonna 1955. Ylittämätön suoritus kaikin puolin, kun ajatellaan sitä henkistä stressiä ja painetta, jonka alla hän joutui työskentelemään. Rififi menestyi maailmanlaajuisesti niin hyvin, että sille väännettiin useita ”jatko-osia” mm. Rififi Tokiossa, Rififi Panamassa, Rififi Amsterdamissa. Elokuvaa kopioitiin ympäri maailmaa ja siitä tehtiin mitä ihmeellisimpiä muunnelmia, muiden maiden ”omia versioita”. Du Rififi chez les Hommes todellakin on oman lajityyppinsä ensimmäisiä tekeleitä, ja mikä mielenkiintoisinta, se on myös parhaimpia. Tätä elokuvaa kopioidaan edelleen.
Elokuva oli bannattu Suomessa aina 50-luvun lopulle saakka, mitä ei voi muuta kuin ihmetellä. Ehkä se johtui hahmojen häikäilemättömyydestä tai moraalisuuden arveluttavuudesta, mutta graafista väkivaltaa tässä ei ole juuri nimeksikään. K-12 lukee oman UK -levyni kannessa. DVD:n ekstramateriaaliin kuuluu ohjaajan haastatteluja, alkuperäistraileri, tuotantokuvia ja 8-sivuinen erittäin mielenkiintoinen trivia-vihkonen. Minun versiossa oli pelkästään lukitut enkkutekstit ja ekstroista ne puuttuvat kokonaan. Tämä elokuva ansaitsee ehdottomasti arvoisensa suomijulkaisun. Todellinen elokuvien helmi, jota ei tulisi missään nimessä jättää katsomatta.
nimimerkki: Low Rider
