Aloin katsomaan elokuvaa odotukset täysin nollassa, ja sekin lähinnä ohjaajan takia. Curtikselta olen muutaman pätkän katsonut, mutta lähinnä keskinkertaisia ovat nekin olleet. Tämä filkka kuitenkin räjäytti tajunnan ja kovaa, L.A. Confidential on siis todella kaukana keskinkertaisuuden harmaasta maasta.
L.A. Confidential kertoo 50-luvun Los Angelesista, Enkelten kaupungista, jossa lähes kaikki mitataan rahalla ja poliisivoimien julkisivu on siisti. Mitä syvemmälle Losin sisäpiiriin tunkeudutaan, sitä korruptoituneemmaksi meno etenee.
Elokuvan kolme päähenkilökyttää ovat kaikki erilaisia; kaikilla on oma tapansa hoitaa asiat, kaikilla omat heikkoudet ja vahvuudet. Kun nämä kolme kyttää lyödään yhteen, saadaan kaivettua Enkelten kaupungin synkkä totuus pintaan.
Paikallinen Nite Owl -niminen kahvila ryöstetään ja kirsikkana kakun päälle asiakkaat sekä henkilökunta murhataan erittäin raa’asti. Muutaman rikollisen nappaamisen jälkeen asia on niin sanotusti loppuunkäsitelty, mutta kun pengotaan lisää, asia ei todellakaan ole sitä.
Kovaotteinen, naistenhakkaajia halveksuva Wendell ”Bud” White (Russel Crowe) tutkii kahvilassa tapahtunutta murha-ryöstö -tapausta voimalla, ei niinkään älyllä. Kun Bud lyöttäytyy yhteen nuoren ja älykkään nousukkaan Edmund ”Ed” Exleyn (Guy Pearce) kanssa, asioiden todellinen laita alkaa selvetä.
Mukana häärii myös Oscarin arvoisesti vetävä Kevin Spacey parrasvaloissa paistattelevana Jack Vincennesinä. Jack on kimpassa Danny DeViton erittäin komeasti tähdittämän Sid Hudgensin kanssa, jolla on oma roskalehti Hush-Hush. Hush-Hush on kuin Suomen Alibi, mutta lehden tapaukset ovat täysin näyteltyjä poliisin osalta, vaikkakin aitoja. Sid heittää Jackille aina viiskymppisen, jotta Jack ottaisi rysän päältä kiinni jonkun lööpin arvoisen tapauksen. Sid saa etusivunsa koreaksi, Jack saa eläkeskassaansa ylimääräistä. Kuitenkin elokuvan edetessä asiat mutkistuvat tältäkin kantilta.
Elokuvan juonta on hankala, ellei jopa mahdoton alkaa yksiselitteisesti kertomaan. Se ei ole varsinaisesti monimutkainen, mutta matkassa on silti todella paljon mutkia ja käänteitä.
Ohjaus toimii kuin kunnon sumppi aamulla. Hanson näyttää, että hänessä on todella paljon ainesta luomaan ikimuistoisia klassikoita. Elokuvan tunnelman kannalta tärkeä tekijä on myös musiikista vastaava Jerry Goldsmith.
Kaikki elokuvan päätähdet vetävät erittäin komeat roolisuoritukset. Kukaan ei olisi Crowea parempi Budin rooliin, Pearcea parempi Edin rooliin eikä varsinkaan Spaceyta parempi Jackin rooliin. Ainoa, josta on hieman hankalampi sanoa mitään on Basinger. Hyvän roolin vetäisee periaatteesa juu, mutta jotenkin jää niin mitäänsanomaton tunnelma kun häntä miettii jälkeenpäin.
Elokuva ei tunnu vähän päälle kahden tunnin rikospätkältä, vaan aika menee kuin siivillä. Tylsää hetkeä ei tule, eikä tunnelma latistu hetkeksikään. L.A. Confidential on The Usual Suspectsin rinnalla parhaita 90-luvun rikoselokuvia ja yksi parhaimpia elokuvia koskaan.
Suosittelen, mutta aivoja ei sitten sovi jättää narikkaan!
