Klassinen Spider-Man-sarja saavutti jo kolmannen osansa elokuvassa [I]Spider-Man 3[/I]. Siinä missä ensimmäiset kaksi osaa kuuluvat elokuvahistorian mahtaviin supersankarielokuvien klassikoihin, oli kolmas osa jokseenkin lattea. Uutta osaa kohtaan minkäänlaisia positiivista ennakko-odotuksia minulla ei täten ollut…
[I]The Amazing Spider-Man[/I] on eräänlainen uusintaversio Sam Raimin tekemän trilogian ensimmäiselle osalle. Siinä kaikki tekijät ovat vaihtuneet toisiin, tarinaa muokattu, sekä hahmoja uudistettu; Spider-Manista on tullut paljon pidempi ja humoristisempi sankari, joka on myös nyt hieman rohkeampi. Hän silloin tällöin ottaa naamarin pois, sekä on valmis taistelemaan myös omia vastaan. Peter Parker on jälleen ujo teini, mutta hänestä muuttuu elokuvan aikana kovis, joka jopa nöyryyttää entisiä kiusaajiaan saadessaan tietää voimistaan. Mary Jane on poistettu hahmogalleriasta kokonaan, mutta mukaan on lisätty eräs blondi Gwen Stacy, johon Parker ihastuu. May-täti on tässä elokuvassa huolellisempi ja kiinnostuneempi Parkerin elämästä, mutta muuten pysynyt melko samanlaisena hahmona. Ben-Setä on kaikkein vähiten muuttunut henkilö, joka kasvattaa Parkeria ankaralla otteella, vaikka onkin tälle hyvin rakas ihminen.
Itse supersankarin, eli Hämähäkkimiehen saappaissa nähdään tällä kertaa Andrew Garfield, eikä harmi vain Toby Maguirea. Allekirjoittaneen mielestä Maguire oli paljon syvällisempi, monipuolisempi ja muutenkin parempi näyttelijä, kuin tämä hänen korvaajansa Andrew Garfield. Garfield on roolissaan todella epäuskottava ja jokseenkin kömpelö, eikä muutenkaan vaikuta minkään sortin sankarilta. Emma Stone hieman ylinäyttelee, eikä osaa luoda Gewn Stacysta persoonallista hahmoa. Parhaiten roolistaan suoriutui Rhys Ifans Dr. Curt Connorsina/Liskona, koska hän osasi säilyttää hahmonsa salaperäisyyden, sekä näytellä luontevasti.
Tarinassa olisi voinut olla mukana jotain lisäkoukkuja, sillä tällaisenaan se on varsin ennalta-arvattava. Sinällään se ei ole yllätys kun kyseessä on tunnetun leffasarjan uusintaversio, mutta 10 -15 lisäminuuttia ei olisi tässä tapauksessa tuntunut missään. Pahimman virheensä [I]The Amazing Spider-Man[/I] tekee siinä, että se on puoliksi teinidraama, eikä mikään supersankarileffa. Sam Raimin teoksissa keskityttiin enemmän Hämähäkkimiehen ja pahiksen välisiin taisteluihin ja toimintaan, toisin kuin tässä filmissä, jossa toiminta ja tappelut ovat saaneet liian pienen osan.
Efektit ovat kokonaisuudessaan kaunista katseltavaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Lisko-pahis näyttää rumalta ja limaiselta – eli juuri sellaiselta kuin sen pitääkin. Toisaalta tietokoneanimaation jälki näkyy kuitenkin turhan selvästi muutamaan otteeseen, ja tämä vesittää tarkkaavaisen katsojan tunnelmaa. Kaiken kaikkiaan nykyleffoissa aletaan kuitenkin olla jo sillä tasolla, että jokaisessa kohtauksessa ei pysty tunnistamaan onko hahmo toteutettu tietokoneella vai ei. Tässä elokuvassa onkin yhdistetty mallikkaasti näyttelijöitä, naamareita ja animaatiota. 3D toi efekteihin mukavasti lisää tuntua.
Puutteistaan huolimatta elokuva on suhteellisen viihdyttävä tapaus, joka Spider-Man-sarjan ystävän on pakko katsoa. Klassikkoaineksia tässä keitoksessa ei ole, mutta aivot teatterin aulaan jättämällä saa pari tuntia kulumaan nopeasti. Jatko-osa taitaa olla luvassa, mutta sitä kohtaan ei ole kovinkaan korkeita odotuksia tämän leffan jälkeen. Toivotaan kuitenkin että taso säilyy vähintään samanlaisena, eikä parannuskaan olisi pahitteeksi. Ehkäpä sarjakuvien/supersankarileffojen fanit saavat tästä enemmän irti.
