Ranskalainen realismidraama Irréversible on argentinalaissyntyisen Gaspar Noén ohjaama ja käsikirjoittama teos inhimillisyyden rajoilla kulkemisesta, maailman raakuudesta ja rakkaudesta.
Odotin tältä elokuvalta paljon. Odotin sen kauhistuttavan suorasukaisuudellaan ja ahdistavan realismillaan, mutta minkäänlaisia tunnevyöryjä tai fyysistä pahoinvointia Irréversible ei aiheuttanut. Elokuvan kohtauksissa käsitellään ihmismielelle vaikeita asioita, kuten murhia ja raiskausta, mutta mielestäni tällä nykyisyydestä menneisyyteen liikkuvalla kohtaustykityksellä pilataan mahdollisuus päästä tuntemaan sympatiaa tuota kyseistä tilannetta ja tapahtumaa kohtaan. Itse kohtaukset on toteutettu asiallisesti, mutta mihinkään inhorealismiin asti ne eivät kurkotu, ja ehkäpä media on tehnyt näistä raskaista kohtauksista turhan ison numeron.
Avauspuolituntinen on todella sekava, ja tunne on kuin katsoisi salkkareiden uusintoja pikakelauksena vuoristoradassa. Yleensä tällaisten alkujen jälkeen elokuvan kokonaisuus lähtee hiljalleen nitoutumaan yhteen ja hyvissä elokuvissa kyseinen tapahtumaketju herättää usein pienoisen hyvänmielen sykäyksen aivojen pohjukassa, mutta Irréversiblen kohdalla tilanne aukenee jo ainakin viidennen kohtauksen aikana ja tuntuu kuin kaikki olisi jo nähty, ennen kuin elokuva ehtii loppuunsa. Ja kaikki onkin nähty ennen loppua. En tiedä pitäisikö lopun olla jotenkin koskettava, sympaattisuutta ja ymmärtäväisyyttä päähenkilöitä kohtaan herättävä, mutta itsessäni se ei tuollaisia tunteita herättänyt ja käteen ei kyllä jäänyt kuin pelkkä luu. Ei edes traumoja. Ei mitään.
Kameratyöskentely on erikoista ja Noén käyttää paljon pyörivää ja vaeltavaa kuvaamistyyliä, joka suoraan sanottuna laittaa välillä ärsyttämään. Ilmeisesti tällä tavalla pyritään saamaan kohtauksiin tarpeellisen kaoottinen tunnelma, mutta tässä epäonnistutaan pahoin. Leffahan koostuu useista pitkistä otoista, jotka viedään kerralla alusta loppuun, ja yleensä koko kohtauksen ajan käytetään samaa kuvaamistyyliä ja tämän seurauksena erikoinen kameratyöskentely kääntyy usein itseään vastaan ja kyllästyttää katsojan. Äänimaailmasta on pelkästään hyvää sanottavaa ja ääniraidat säveltänyt Thomas Bangalter onnistuu antamaan teokselle sen kaipaamaa ahdistuneisuuden tunnetta alussa ja kykenee muuntautumaan kauniimmaksi ja koskettavammaksi elokuvan kulkeutuessa loppua kohden. Äänimaailmasta selkeä plussa, siinä on yksi elokuvan suuri voimavara.
Näyttelijät onnistuvat loistavasti ja pitkät otot todella vaativat heidän herpaantumatonta keskittymistään. Häkellyttävän raivon sokaisemana ja välillä nuppuaan hellästi tuudittavana Marcuksena toimiva Vincent Cassel on suorastaan erinomainen. Miehen muuntautumiskyky kohtauksesta toiseen on ihailtavaa ja hänen kokemansa tuska välittyy katsojalle saakka, vaikka Noénin rakentama kokonaisuus melkein pääseekin tämän estämään. Cassel on osallistunut myös elokuvan tuottamiseen. Monica Bellucci ja Albert Dupontel eivät pääse aivan samalle tasolle, mutta vetävät hekin vaativat kohtauksensa kiitettävästi ja uskottavasti läpi.
Yhteenvetona Irréversible on tekotaiteellinen, teemoiltaan realistinen ja tunnepitoisuudeltaan pahasti vajavainen draamakakku, jonka pohja on näteistä täytteistään huolimatta jäänyt alussa kostuttamatta, eikä kuivuutta voi jälkikäteen parannella. Maistuu ajoittain hyvältä ja kyllä sen kerran ahmii, muttei jää kaipaamaan. Eiköhän heikkohermoisetkin tämän kykene katsomaan, ja enemmistön ihastuttua tähän aivan täysillä, kannattaa ehkä myös Sinun tarkistuttaa mielipiteesi tästä elokuvakokemuksesta.
