Kuinka äkäpussi kesytetään (The Taming of the Shrew) on Shakespeare-kappale, joka kertoo erään miehen kahdesta tyttärestä. Tytöistä vanhempi, Kate, vihaa miehiä ja epää samalla käytöksellään avio-onnen sisareltaan. Komedian teoksesta tekee mies, joka jaksaa pidellä tuota rimpuilevaa eläintä aloillaan siihen asti, kunnes sormus saadaan neidon sormeen. Cole Porterin jo 1948 säveltämä Kiss Me, Kate on taas musikaali, jossa “Äkäpussi” laajenee kulisseihin asti. Katea esittävä Lilli Vanessi (York) tahtoo eroon ex-miehestään Frederic C. Grahamista, mutta joutuu pakon sanelemana näyttelemään tämän vastaparina ja siitä sitten revitään riemua.
Teatteritaltioinnit (Cats, Pähkinänsärkijä jne.) kärsivät näyttelemisessä ilmenevästä teatterilisästä, kuten tämäkin. Kiss Me, Katen kohdalla ongelma ei kuitenkaan ole hirvittävän suuri. Tallenteeseen on leikattu välikuvia massiivisesta katsomosta, jonka näkeminen saa miettimään, mahtavatko näyttelijöiden elkeet silti mennä perille ihan perimmäiseen riviin asti. Toinen teatteritallenteiden ongelma on yleensä kulissirakennelma, jota ympäristö rajoittaa, mutta joka myös antaa katsojalle mielikuvitusvaraa. Tämän esityksen kohdalla lavastus toimii myös kuvaruudun kautta katsottuna. Esim. klassinen valeväliseinä tuntuu jopa virkistävältä nähtävyydeltä ja mikä tärkeintä: se toimii.
Esiintyjät ovat kaikki ensiluokkaisia, kuten Lontoon porukalta odottaa saattaa. Rachel York laulaa hämmästyttävän hyvin osansa, joka (luonnollisesti) vaatii hempeää livertelyä mutta myös karseaa rääkymistä – ja usein vielä samassa lauseessa. Onkin ihme, miten hänen äänensä kestää. Toista pääroolia esittävä Brent Barrett on karismaattinen miehenkorsto, joka ei epäonnistu roolissaan hänkään. Itse asiassa kaikki esityksessä mukana olevat tanssijat, laulajat ja muut tekijät ovat niin kovan luokan ammattilaisia, että sen voisi jo laskea show’n epäkohdaksi. Kiss Me, Kate on tasahauska musiikki-ilottelu, jonka julkaiseminen lätyllä on varsin kilttiä teatteriväeltä. DVD ei sisällä suomitekstejä.
