Elokuva lähtee käyntiin opetuksella kulmien kovuudesta ja karusta elämästä, joka peittyy varsin iloisen näköiseen ghettoon. Älkää välittäkö tästä alusta, koska elokuva ei todellakaan ole niin vakava, eikä varsinkaan asiallinen!
Ashtray muuttaa puolituisen isänsä luokse South Centraliin ja hyvästelee äitinsä autossa. Mutta pitäähän katsoa asiaa kantilta, että Ashtray pääsee tapaamaan serkkuaan Loc Dogia (Marlon Wayans) ja kavereita kummallisine nimineen, ja siitäkös rumba syntyy! Ensimmäisenä kierretään vilkaisemassa Hammastikku-nimisen hemmon (Darrel Heath) juhlia, jossa näytetään ”todellista” USA:n ghettojen ulkonäköä. Ashtray tapaa kauniin Dashikin (Tracey Charelle Jones), joka on kiertänyt vähän useammallakin tyypillä niillä kulmilla. Tämä rakastuu juuri, kun mimmi on muuttamassa muualle ja Ashtray joutuu valinnan eteen: Muuttaako mukana vai jäädäkö kavereiden luo? Onneksi koko juoni ei perustu tähän, vaan saadaan nähdä, kun Loc Dog hakee töitä, Ashtray yrittää saada ajokorttia, käydään varsin koomisia kahnauksia Hammastikun jengin kanssa tai kun Loc Dogin ja Ashtrayn kovanaamamummo aukoo päätään!
Jälleen kerran arvostelen mustien ghetto-elokuvan, jossa ei varsinaista juonta ole, vaan jossa kaikki idea perustuu huumoriin ja sekopäisyyteen, ja mikä olisi tähän parempi joukko, kuin Wayansin sukulaispojat! Toinen erittäin kesäinen elokuva, jonka opetukset kannattaa suunnilleen unohtaa. Tästä elokuvasta ei mielikuvitusta ja hauskaa puutu. Ylinäyttelyt ja muu tällainen saattaa olla yleistä tässä pätkässä, mutta se on luultavasti vasiten tehty. Kesäisestä tunnelmasta 2 pojoa, hauskuudesta pitäisi oikeastaan antaa kaikki pisteet, mutta annetaan vähän myös rap-musiikille, joka oli siihen aikaan mitä mainiointa! Ja lisää pitäisi antaa ihmeellisille henkilöille, kuten tavalla tai toisella kummallisesta postimiehestä vauvan pukeissa (????) tai muijasta, joka lievästi sanoen sekoaa yhdistelmästä alkoholi + sänkypuuhat. Täydellistä!
Kiinnitetäänpä huomiota vielä siihen, että alussa poika muuttaa isänsä luo äidinsä hoivista. Sekä siihen, että poika alkaa kertoa erään naisen tapaamisesta pyhäpäivänä, ja siihen, että pihalla on bileet kaverin vankilasta paluun kunniaksi. Kuulostaako Boyz n The Hood’lta? Totta kai, ja tämä on melkeinpä suora parodia siitä. Siispä suosittelen ensin katsomaan sen, ja jos se oli liian synkkää katseltavaa, niin voitte purkaa paineenne tämän nauruhermojen kutkuttajan parissa.
Paha sanoa, mikä elokuvassa oli parasta… se ei nimittäin ollut mitään muuta kuin parasta! Voi olla, että komediana UHF – Kaapelit irti vetää vertoja tälle tavaralle. Joka tapauksessa: älkää katsoko elokuvaa, jos haette realistista tai vakavaa elokuvaa.
nimimerkki: Karhu
