Olin jo nähnyt alkuperäisen Dawn of the Deadin ennen tätä. Odotukseni eivät olleet kovin kummoiset mennessäni tätä elokuvateatteriin katsomaan, mutta päätin ottaa tämän pelkkänä toimintaläiskeenä jonka kanssa voi rentoutua. Täytyy sanoa, se asenne pelasti leffan. Ainakin osittain, siis. Sipsipussi käteen ja leffa pyörimään.
Ana (Polley) menee työpäivän päätyttyä sairaalasta kotiinsa, rakastelee miehensä kanssa. Ah, niin rauhallista perhe-elämää. Mutta aamulla Ana havahtuu nimenomaan järkyttävään arkeen: tytär käy hänen miehensä kimppuun kuin vesikauhun vallassa, ja pian sama ”vesikauhu” valtaa miehen ja mies yrittää listiä Anan, joka kuitenkin pääsee pakoon. Ana huomaa koko esikaupunkiosan jossa hän asuu seonneen, ja kohta koko kaupunki näyttää yhtä hullulta. Erinäisten vaiheiden jälkeen Ana kohtaa Kenneth-nimisen poliisin (Rhames), ja muutaman muun terveen kanssa he lähtevät vakavan rabieksen saaneita hulluja pakoon ostariin…
Elokuva on melkeinpä aivot narikkaan-huttua, mutta hyvää sellaista. Kelpaa katsottavaksi jos on tylsää ja on muutama euro taskunpohjalla jonka haluaa käyttää. Romero-fanina muutama juttu kuitenkin risoo: Alkuperäisessä Dawn of the Deadissa zombit olivat hitaita ja kömpelöitä, tässä (ilmeisesti nykyajan kilpailuyhteiskunnan pakottamina) taas olympiatason pikajuoksijoita, joka ei sovi kun ajatellaan elokuvan ideaa, puolet huvista ikään kuin katoaa vauhdin mukana. Toinen asia: Romeron Dawn of the Dead ei ollut pelkästään kaupallinen tekele, vaan sisälsi melkeinpä uniikkeja ajatuksia sen ajan menosta. Tässä elokuvassa ei edes ole paljoa jäljellä alkuperäisen yhteiskuntasatiirista. Mutta koska tämä on kaupallinen tuotos, nautitaan siitä sellaisena sitten. On sitä kehnompaakin nähty, mutta myös parempaakin.
nimimerkki: Galeazzo
