Vuosi ennenkuin toimintaelokuvien kulttiteos Die Hard ilmestyi, julkaisi toimintaelokuvien monitoimimies Richard Donner hittiteokseksi nousseen Tappava ase -elokuvan. Elokuvaa tähdittävät ”Mad Max” Mel Gibson, sekä lähtölaskentaa uralleen hakeva Danny Glover. Tappava ase menestyi lopulta kassaluukulla niin hyvin, että se poiki kolme jatko-osaa. Monet kriitikot ovat sanoneet jatko-osien sortuvan, toimintaelokuvien tyyliin vähän liikaan humoristisuuteen, ja että niistä olisi kadonnut ensimmäisestä osasta tuttu kovuus. Ykkösosa on kuitenkin tuimailmeinen, kovaksi keitetty kasaritoimintapätkä, joka ei ole menettänyt kovuuttaan monien vuosikymmentenkään jälkeen.
Martin Riggs (Gibson) on peloton ja itsemurhahakuinen huumekyttä. Murtaugh (Glover) on taas Riggsin täydellinen vastakohta, rauhallinen ja hiljainen perheenisä, mutta samalla myös kokenut kettu poliisin hommissa. Murtaugh ja Riggs joutuvat yllättäen toistensa työpareiksi nuoren naisen kuoltua mystisesti. Kaksikko saa tehtäväkseen selvittää oliko kyseessä onnettomuus, vaiko murha. Nämä kaksi hyvinkin erilaista poliisia joutuvat aluksi kokemaan hankaluuksia toistensa kanssa. Luonteet kun eivät aina oikein natsaa yhteen. Kun kaksikolle selviää uusia ja vaarallisia seikkoja kuolemasta, ei mikään ole enää sitä miltä näyttää ja homma alkaa muuttua uhkaavasti vaaralliseksi…
Kulttimaine tai ei, Tappava ase on yksi normaali toimintapätkä muiden joukossa. Se edustaa juuri sitä kyseistä toimintaskaalaa, jota löytyy kolmetoista tusinassa. Mitään tavallisesta erottuvaa ei elokuvasta löydy. Käsikirjoitus sisältää pari muka-yllättävää juonenkäännettä, perusdialogia parin nokkelan sutkautuksen kera, sekä kliseisiä toimintakohtauksia, jotka sisältävät kaikki mahdolliset rahantienauskeinot miljoonine räjähdyksineen, ammuskeluineen ja tappeluineen. Ohjaaja Donnerin puolustukseksi sanottakoot, että kyllähän nämä kyseiset toimintakohtaukset olivat siihen aikaan mullistavia, sillä silloinhan elettiin vielä aikaa, jolloin ”kännykät” olivat viiden kilon mötiköitä, jotka hädin tuskin mahtuivat auton etupenkille. iPhonien ja kannettavien läppärien aika häämötti vielä kaukana edessä.
Päänäyttelijäkaksikko Gibson-Gloverin näyttely toimii kaksijakoisesti koko elokuvan ajan. Välillä kaksikon välisissä selkkauksissa näyttäisi olevan aidosti karismaa, mutta välillä taas homma ei toimi ollenkaan ja herrat näyttävät vain tavallisilta ”sunnuntaiteatterinäyttelijöiltä, joille on lätkäisty vuorosananivaska käteen. Muista näyttelijöistä, konnaa näyttelevä Gary Busey on naurettavan yksi-ilmeinen ja muka-kovis roolissaan. Hänestä oikein huokuu hollykylän ”badguy” stereotypia. Onneksi näyttelijöiden taitoniukkuus ei hidasta menoa, sillä elokuvan pääpaino on toiminnassa ei näyttelijöiden kyvyissä.
Elokuvan muusikkipuoli kuulostaa todella hyvältä. Oli mielenkiintoista huomata muusikko Eric Claptonin olleen mukana elokuvan muusikkien säestämisessä. Säveltäjä Michael Kamenin ja Claptonin yhteistyön seurauksena Tappava ase on luotu tyylikkäät, retrohenkiset musiikit suoraan ”kasikyt”-luvulta. Oikeanlainen katsomistunnelma on siis taattu. Kokonaisuutena Tappava ase on kaikilla mahdollisilla kliseillä ja täytteillä täytetty actionseos. Loppu oli ehkä hiukan ylivenytetty, mutta ohjaaja Donnerin ote pysyy silti hyvin hallussa koko reilun puolentoistatunnin keston ajan. Tasapaksu ja massatuontamainen teos jokaisen actionfanaatikon makuun.
