Tarkkaavaisuuden ei saa antaa herpaantua missään välissä, sillä leffasta ei löydy juuri mitään turhaa.

10.12.2002 11:11

Gosford Parkia on kehuttu ja palkittu vähän siellä sun täällä. Sen pää- ja sivurooleissa näkyy sellaisia kasvoja, ettei tekelettä ihan mitättömäksi voi haukkua. Odotukset olivat siis korkealla, kun kiekko lähti pyörimään.

Elokuvaa markkinoidaan Agatha Christie- tyyppisenä murhamysteerinä, mutta ihan sellaisesta ei ole kyse. On marraskuu 1932 ja joukko pintaliitäjiä saapuu palvelusväkineen vanhan Sir Williamin (Gambon) luo Gosford Parkiin ihan vaan huvin vuoksi, metsästelemään rahaa ja tappamaan aikaa. Herrasväen joukossa on niin näyttelijöitä kuin kaikesta valittavia ladyjäkin. Palvelusväen puolella on ulkoisesti värittömämpiä mutta muutoin paljon mielenkiintoisempia hahmoja. Kummassakin maailmassa on lopulta omat yhtäläisyytensä.

Kun ilmapiiri sekä talon ylä- että alakerrassa on tasoittumaan päin, isketään puukolla. Sir William tulee murhatuksi peräti kaksi kertaa, mutta tämä tapahtuma ei juuri kyyneltä silmään kirvota. Herran vieraina ollut yläluokan väki jää surkuttelemaan lähinnä itseään, jos mitään surkuteltavaa löytävätkään ja palvelusväki tekee samoin. Tarkkaavaisuuden ei saa antaa herpaantua missään välissä, sillä leffasta ei löydy juuri mitään turhaa.

Christie-tyyppisenä hassuna poliisihenkilönä häärii Stephen ”Jeeves” Fry. Hahmo on lähes yhtä nukkavieru ja outo kuin Columbo, mutta ei yhtä keskeinen. Ideana on, että katsoja saa vihdoin nähdä sellaisen tarinan, jossa hän joutuu itse päättelemään ”kuka sen teki”. Sen verran tekijät ovat joustaneet, että yksi potentiaalinen murhaaja osoitetaan.

Altmanin kerrontatapaa voisi ainakin tämän elokuvan puolesta verrata Woody Allenin Annie Halliin tai Hannah ja sisaret- filkkaan. Hahmoilla on paljon sanottavaa, mutta he kuulostavat luonnollisemmilta kuin Allenin itseään tutkiskelevat neurootikot. Tämä auttaa imeytymään paremmin Gosford Parkin tapahtumiin mukaan.

Huonoa sanottavaa itse leffasta on vaikea keksiä. Oikeastaan vain DVD:n kuoret olivat ikävät, kun kiekkopentele meinasi vääntyä poikki ennen kuin irtosi kotelostaan (eikö näihin ole vielä olemassa standardia?!).

Arvosteltu: 10.12.2002

Lisää luettavaa