Suomalainen sotaelokuva; tapauksia, jotka AINA ovat (ainakin olevinaan) jotain suurempaa kuin pelkkä elokuva. Pituutta on hirveästi, sanoma on ”syvällinen” ja näyttelijöinä alan rautaisimmat ammattilaiset – hyvä kaava, josta ollaan saatu aikaan muutama oikeasti hyvä elokuva. Millainen tapaus on sitten Pekka Parikkalan Talvisota?
1939 itänaapuri hyökkäsi maahamme. Suomalaiset yhdistivät voimansa, sitoivat vanhat haavansa ja taistelivat yhtenä voimakkaana kansana vihollista vastaan. Talvisota seuraa sodan kulkua Lapualaisen rykmentin silmin. Tähän kuuluu myös päähenkiö Martti ja hänen veljensä Paavo, jotka ylväinä lähtevät puolustamaan maataan – ja sodan kauheuksista huolimatta tuntevat sen varsin kunniakkaana.
Aloitan ensin hyvistä puolista. Talvisota on realistinen elokuva. Se onnistuu erinomaisesti kuvittamaan aidosti sotatilanteen ja tarjoaa suomalaiseksi elokuvaksi uskomattoman ”spektaakkelimaisen” tunnelman kaikkine räjähteineen ja tykkeineen. Puvustusta myöten kaikki on viimeisen päälle reilassa. Myös näyttelijätyö on vahvaa ja Taneli Mäkelä tekee pääroolissaan elämänsä roolisuorituksen – eikä Esko Nikkariakaan oikein voi vähätellä. Ja pakko siitä on antaa kunniaa myös ohjaajalle, sillä ei näinkin näyttävän näköistä ja sen vuoksi paikoin jopa mentaalitasolla sykähdyttävää elokuvaa täysi törppö tee.
Mutta sitten ne huonot puolet: elokuva ontuu. Se ei pysty tarinallaan kantamaan koko massiivista pituuttaan läpi ilman, että tavallinen katsoja ei tylsistyisi jatkuvan räiskimisen ja vakavan itseääntoistamisen vuoksi. Juoni ei leffassa paljon kehity, eikä suomalaisille sotafilmeille tyypillistä pasifismia ole mukana missään muussa muodossa kuin katsojan omissa puistatusreaktioissa tämän nähtyä muutaman ruumiin – kenties siksi, että elokuva on hyvin oikeistolainen. Lieneekö siksi, että se seuraa lapualaista komppaniaa vai miksi; en osaa sanoa. Tuottajana ovat kuitenkin toimineet osuuspankki ja UPM, joten epäilyksiä herättää. Elokuvassa on lisäksi aivan liikaa (ääri)isänmaallisuutta minun makuuni – vai miltä kuulostaa kamalan tykityksen ja ruumiskasojen melskeen kutsuminen ”kunnian päiviksi”? Nämä seikat pilaavat harmittavan paljon pintapuolin hyvin onnistunutta sotaleffaa.
Kokonaisuutena Talvisota on varsin epätasainen kokonaisuus. Se on pinnalta näyttävä ja hieno, mutta sisältä rönsyilevä ja oman arvomaailmani vastaisena myös hieman vieras… Puuduttava se myös on, mutta ainoana Talvisotaa käsittelevänä elokuvana sillä lienee silti vankka sijansa Suomi-sotafilmien joukossa. Suosittelen varauksella sotahistoriasta kiinnostuneille ja isänmaallisuutta hyvin suurissamäärin arvostaville katsojille, joiden mielestä elokuvassa tulee olla paljon toimintaa.
Ei ollut minun juttuni tämä elokuva, mutta en epäile, että jotkut voivat pitää sitä suurenakin teoksena.
nimimerkki: Sano mitä sanot
