Taylor Hackfordin ohjaama Ray kertoo vuonna 2004 kuolleen legendaarisen soulmuusikon Ray Charlesin elämäntarinan. Hackford valmisteli elokuvaa 15 vuotta saaden apua elokuvan tekoon Charlesilta itseltään, joten näkemystä voidaan pitää erittäin uskollisena ja todenmukaisena. Ray oli kuuden Oscarin ehdokas ja voitti lopulta kaksi, parhaasta miespääosasta ja parhaasta äänityksestä.
Ray on perusasetelmiltaan melko tavanomainen elämänkertaelokuva, mutta siihen on saatu normaalista poikkeavaa syvyyttä erikoisen päähenkilön vuoksi. Ray Charlesin elämän aikana sattui ja tapahtui, joista kaikkein eniten miehen elämään vaikutti täydellinen sokeutuminen lapsena. Elokuva etenee Rayn uran alkuajoista huippuvuosiin, jona aikana Rayn elämä ei ollut suinkaan pelkkää loistoa. Elokuvassa keskitytäänkin paljon miehen synkempään puoleen, johon kuuluivat esimerkiksi huumeet ja lukuisat naissuhteet, joita Rayllä oli siitä huolimatta, että hän oli naimisissa ja hänellä oli lapsia. Elokuvassa ei kuitenkaan missään vaiheessa syyllistetä Raytä ”pahaksi ihmiseksi”, vaan hänestä tehdään tavallaan olosuhteiden uhri. Huumeet toivat pientä valoa Rayn ikuiseen pimeyteen, mutta aiheuttivat lopulta paljon tuskaa.
Elokuva paranee edetessään, koska tasapaksun alkupuolen jälkeen meno muuttuu huomattavasti mielenkiintoisemmaksi. Elokuva saa mielenkiintoista lisäsävyä Rayn huippuvuosina miehen alkaessa elää villimpää elämää. Loppua kohden elokuvan tempo vaihtelee mainiosti Rayn synkän ja valoisan puolen välillä, joten lattean alun jälkeen katsoja ei pääse tylsistymään missään vaiheessa. Rayn iloisinta puolta edustavat hienosti ohjatut musiikkinumerot, joita asiaankuuluvasti on elokuvassa melko paljon. Rayn Charlesin musiikin ystävät eivät tule varmasti pettymään, koska sen verran laaja musiikkivalikoima miehen uran varrelta elokuvaan on otettu. Kuitenkin vain harvojen kappaleiden syntyyn perehdytään tarkemmin. Monesti elokuvan aikana tuntuu siltä, että mies sävelsi hittejä liukuhihnalta ilman minkäänlaisia ongelmia, koska välillä vaikuttaa että kappaleet syntyivät aivan tyhjästä. Toisaalta elokuvan kattaessa niin ison osan Rayn urasta, olisi ollut vaikeaa panostaa musiikin syntytaustoihin! jo muutenkin pitkässä elokuvassa. Hackford on päättänyt keskittyä meneviin musiikkinumeroihin ja Rayn villiin elämään.
Vaikka Ray ei tarjoa suuria yllätyksiä, tarina ei kuitenkaan etene suoraviivaisesti, vaan välillä seurataan takaumina Rayn traagista lapsuutta, jossa sokeutumisen lisäksi veljen kuolema aiheutti Raylle harhoja vielä aikuisiällä. Tämän erikoisempiin ratkaisuihin ei juonessa mennä.
Rayn ehdoton selkäranka on Oscarilla ja lukuisilla muilla pysteillä roolistaan palkittu Jamie Foxx, joka tekee häikäisevän hienon roolisuorituksen sokeana muusikkona. Foxx pitää elokuvaa pinnalla niissäkin kohdissa, joissa juoni junnaa hieman paikallaan. Foxx ei näyttele kuten yleensä on tapana, vaan hän eläytyy täydellisesti rooliinsa jokaisella osa-alueella. Roolista näkee, että jokainen kehon liike ja suusta tullut äännähdys on tarkoin hiottu ja opeteltu. Elokuva on näkemisen arvoinen jo pelkästään tämän huikean roolisuorituksen ansiosta. Huhujen mukaan Foxx jopa soitti pianoa itse kohtauksissa, mutta laulu tuli sentään aidoista Ray Charlesin äänityksistä.
Ray on perusvarma Hollywood-elämänkertaelokuva, jossa ei ole otettu suurempia riskejä, mutta silti se tarjoaa kattavan kuvan legendaarisen miehen elämänvaiheista ja musiikista. Vaikka Ray ei olekaan elokuvallisilta ansioiltaan mikään taideteos, silti siitä näkee miten hartaasti aiheeseen on paneuduttu. Elokuvaan kannattaa tutustua myös silloin, vaikka Ray Charles ja hänen musiikkinsa ei kiinnosta, koska jo pelkästään Foxxin pääosarooli on näkemisen arvoinen.
nimimerkki: Pezou
