Spike Lee on maininnut omista töistään Do The Right Thingin ja Malcolm X:n olevan hänelle hänelle itselleen ne tärkeimmät ja henkilökohtaisimmat leffat, ne suosikit. Ainakin jälkimmäisestä nuo sanat on helppo niellä, sillä leffan tyylistä huokuu sellainen huolellisuus ja viimeistely, joka saavutetaan vain ja ainoastaan omistautumalla asialleen sata prosenttisesti. Ja tämä tapahtuu vain silloin jos ihminen on aidosti kiinnostunut siitä mitä tekee. Ja tuntuu Spike itsekin ottaneen Malcolmin puheista vaarin tai pari, miksi muutoin ukon (ainakin melkein) joka leffasta löytyisi krediittien lopusta se by any means necessary.
Varas, huumekauppias, parittaja. Ei niitä ylevimpiä ammattinimikkeitä mitä ihminen voisi itselleen kuvitella. Malcolm Little oli kaikkia näitä ja vielä vähän ekstraa. Ja kuten aina, laitakadun kulkijan tie johtaa lopulta poseen. Ja kuten aina, laitakadun kulkija kokee siellä jonkin sortin elämänmuutoksen. Mutta tämä tarina onkin tosi, ja vankilassa Malcolm Littlestä tulee Malcolm X kun hän tajuaa islamin uskon kautta kuinka suuri onkaan valkoisen ylivallan ja sorron määrä, ja vapauduttuaan hän liittyy Nation of Islamiin ja ryhtyy valistamaan mustia veljiään heidän oikeuksistaan, ja siitä kuinka oppia vastustamaan valkoisten sortoa.
Heti alkuun leffan tuotantoprosessia hankaloitti Spike Leen ja Warner Brothersin käymä kova kädenvääntö elokuvan budjetista Leen vaatiessa ”mahdottomia” kässärin venähtäessä pitkälti yli kolmetuntiseksi, ja lopulta mies joutui turvautumaan tuttaviensa apuun saadakseen tarvitsemansa rahoituksen kasaan. Onneksi puhelumaratooni kannatti ja tarinalla oli onnellinen loppu, sillä tätä leffaa ei todellakaan olisi voitu lyhentää/leikkoa mistään kohtaa.
Ja kuten tuli jo aikaisemmin hehkutettua, tarina on elämänkertaelokuvaksi niin aukoton kuin vaan mahdollista eikä jätä mitään aukkoja Malcolm X:n elämänlangaan. Kohtauksetkin etenevät mukavasti omalla painollaan eikä kyllästymisestä ole pelkoa, kiitos Spike Leen vivahteikkaan kerrontatyylin, joka ripottelee nasevaan aikalaiskuvaukseen ohjaajan vahvasti maustettuja trademarkkeja, ja Denzel Washingtonin Oscar-ehdokkuuden arvoisen roolisuorituksen – se tekeekin sitten jälleen yhden papukaija-merkin herran ansioluetteloon.
Musapuoli koostuu Terence Blanchardin orkesteroinneista ja tietenkin ”mustan musiikin tyylilajeista”, bluesista ja jazzista, vaatiihan sitä jo aikakausikin. Elokuvan alkupuolella musiikki jopa paikoitellen viekin kohtauksia, mutta tarinan kehittyessä herra X:n puheet eivät enää olekaan pelkkää soopaa vaan pian sanoilla vallataankin alaa ja pelkällä suulla noustaan arvoon arvaavattomaan.
By the way, jos ostat leffasta Scanboxin julkaiseman version, saattaa ehkä käydä niin, että DVD-soitin tuppaa pysäyttämään levyn aina sen jälkeen kun olet valinnut leffaan tekstitykset. Tämän tapahtuessa leffan saa näkymään valitsemalla DVD-soittimen system menun ja asettamalla sieltä leffan titleksi numeron kolme.
nimimerkki: Sappy
