Neurokirurgiaan erikoistunut tohtori Frederick Frankenstein (Gene Wilder) perii linnan joka kuului pahamaineiselle Victor von Frankensteinille. Perintöön kuuluu myös kyttyräselkäinen Igor (Marty Feldman), assistentti Inga (Teri Garr) ja pahaenteinen Frau Blücher (Cloris Leachmann) jonka nimi kauhistuttaa hevosia. Luonnollisesti tohtori Frankenstein päättää toistaa tehdyn kokeen jonka tulos (Peter Boyle) luonnollisesti on yhtä onnistunut. Soppaan sotkeutuu myös tohtori Frankensteinin morsian Elizabeth (Madeline Kahn).
Mel Brooksin ohjastelemissa parodioissa on mieletön määrä kohellusta, sanavääntelyä ja juutalaisvitsejä. Juoni tulee jossain perässä. Tämä on miellyttävä poikkeus em. sääntöön, sillä siinä on esikuvilleen uskollinen juoni ja toteutus ja kyseinen juoni on sullottu täyteen verbaalista vääntelyä, gageja ja silkkaa koomista neroutta. Tämä ei ole parodia Universalin Frankenstein-leffoista vaan Universalin Frankenstein-leffa missä vain sattuu olemaan paljon komediaa ja on tehty n. 30 vuotta myöhemmin ja aivan eri yhtiön laskuun.
[movie]Mary Shelleyn Frankenstein[/movie] kertoo paitsi hirviöstä myös sen luojan haluttomuudesta/kyvyttömyydestä ottaa vastuu teoistaan. Gene Wilder on juuri se tyyppi joka luo hirviön ja on luonnollisesti hilpeän maaninen. Marty Feldman, tuo mulkosilmäinen britti revittelee nautittavan yliampuvan Igorin jonka kyttyrä on yksi monista juoksevista gageista. Madeline Kahn ja Teri Garr tarjoavat naiskauneutta kokonaisuuteen ja Cloris Leachmann taas arvokkuutta. Peter Boylen tulkitsema hirviö lainaa hyvin paljon Karloffin traagisesta olennosta ja saa mukaan fyysisen komedian värittämää paatosta. Hahmoissa on silti tarpeeksi hupsuutta komedian tarpeisiin. Sivuhahmojen joukko on täynnä mitä riemastuttavampia kahjoja joista erityisesti tarkastaja Kemp (Kenneth Mars) jää mieleen vakuuttavien keino-osiensa vuoksi. Mel Brooks itse tyytyy käsikirjoittamaan Wilderin kanssa ja ohjaamaan.
Valtava joukko gageja, toimiva juoni ja hyvät näyttelijät luovat nautinnollisesti anakronistisen Frankenstein-leffan. Sen huvittavuus on erittäin hienovaraista ja kaukana Brooksille tyypillisestä päin naamaa viskaavasta menosta. Joka tapauksessa onnistunut parodia ohjaajalta joka ilmiselvästi rakastaa aihettaan. Jotkut kohtaukset ovat kylläkin turhia vaikka saattavat ollakin hienoja.
