Ikioman suosikkistudioni Illuminationin Lemmikkien salainen elämä on jälleen niin originaali elokuva, että ihan huonoa tekee. Kuulkaas vaikka tätä juonta: Tarinassa puhuvat lemmikkieläimet pitävät omia juhliaan ja kokouksiaan ihmisten ollessa muualla. Päähenkilö Lemmikkien salaisessa elämässä on koira nimeltä Woody… eikun Max. Max on omistajansa suosikkilemmikki. Sitten omistaja hankkiikin toisen lelu… eikun koiran ja Maxin elämä meneekin pilalle. Luonnollisesti Max yrittää päästä tunkeutujasta eroon, mutta kaksikko eksyykin kahdestaan kaupungille ja ystävystyy matkalla takaisin kotiin!
Mutta meno paranee vielä tästä. Seuraavaksi alussa esitellyt eläinystävät lähtevät pelastamaan kaupungille eksynyttä Maxia, kun taas Max itse tekee samaan aikaan tuttavuutta omistajansa hylkäämän pahislemmikin kanssa…
Mikäli yllä oleva kuulosti tutulta, niin johtunee syystä, että tässä on vain laiskasti kopioitu Pixarin Toy Story -trilogian koko tarina ja vaihdettu lelujen tilalle lemmikkieläimet. Ei siksi, että lemmikit toisivat jo aikoja sitten kuoliaaksi asti valmiiksi pureskeltuun keitokseen mitään varsinaisesti uutta ja merkittävää, mutta kun netin lemmikkivideot nyt vain ovat niin kauhean suosittuja ja silleen. Tämä tulee selväksi viimeistään tuotesijoittelulle ja rahoittajien firmojen mainonnalle omistetussa kohtauksessa, jossa ihan kirjaimellisesti katsotaan kissavideota Youtubesta!
Lemmikkien salainen elämä tuntuu enemmän jonkun ekonomistien ja lakimiesten hallinnoiman konsulttiyhtiön tuotokselta kuin vilpittömin mielin ja taiteen itsensä vuoksi tehdyltä elokuvalta, aivan kaikki tässä on niin laskelmoitua kuin olla voi. Lemmikkien salaisessa Pixar-plagiaatissa ei yksinkertaisesti ole mitään luovaa tai vaivannäköä kysyneen näköistä tai kuuloista. Tarina itse on kliseinen ja löysä kuin mikä, suuri osa ajasta käytetään pelkästään paikasta toiseen säntäilyyn ja joutavaan slapstickiin kaikenlaisen draaman ja hahmonkehityksen jäädessä täysin toissijaiseen asemaan.
Hahmoista puheen ollen: Illumination ei taaskaan pettänyt. Lemmikkien salaisen elämän hahmot ovat taattuun [movie]Kätyrit[/movie]-tyyliin niin ohuita, tyhjiä ja mielikuvituksettomia, etten muistanut leffan loppuessa kuin vaivoin enää yhdenkään nimeä. Jokaisen hahmon design on tässä niin oksettavan kauheaa katseltavaa, ettei siitäkään ole paikkaamaan kaikenlaisen käsikirjoituksen viittaavan tolkullisen narratiivin puutetta. Kaikista pahin tapaus tässä suhteessa on käsittämättömän karmaiseva vitivalkoiselta pölypallolta näyttävä koira, joka ei eroa käytännössä mitenkään ulkoisesti Illuminationin mestariteoksen niin ikään pölypallolta näyttävästä pahiksesta. Näiden hahmojen design ei ole vain kaikin puolin laiskaa jälkeä, mutta se myös toistaa luvattoman rankasti itseään. Ei näin!
Positiivisena huomiona sanottakoon kuitenkin, ettei tämä ainakaan mielikuvituksettomuuden osalta uppoa aivan yhtä syvälle kuin samojen tekijöiden [movie]Sing[/movie], jossa samoja muutamaa hahmomalliakin kierrätettiin lähes jokaisessa kohtauksessa useita kertoja kunnon copypaste-hengessä. Katsokaa esimerkiksi sitä yhtä krokotiilia, joka on pelkästään sen alun laulukilpailun jonossa yli 20 kertaa. Jotain ihan oikeaa edistystäkin on kuin onkin siis tapahtunut!
Mutta palataanpa vielä hetkeksi Lemmikkien salattuihin elämiin. Illumination ei ole totuttuun tapaansa selvästikään nähnyt vähääkään vaivaa tämän taideteoksen tekoon, kaikki mahdollinen alusta loppuun on pelkkää lihaksi kelpaamattoman materiaalin kierrätystä ja kliseetä kliseen päälle. Tämä elokuva on äärimmäisen laskelmoitu liukuhihnatuote ja tehty ryöväämään sinunkin rahasi. Perheen pienimmät saattavat saada tästä jotain irtikin, aikuisille ja kliseensä tunteville tämä aiheuttaa todennäköisesti vain päänsärkyä ja pahoinvointia.
Toisin sanoen kyseessä on jälleen taattua teollisuuskemikaaleilta ja sontaiselta ruotsalaiselta kumilta haiskahtavaa Illumination-laatua, joka saa Disneyn syöpäiset remaketkin tuntumaan mitä vilpittömimmällä mielellä ja silkalla rakkaudella tehdyltä korkeakulttuurilta.
