Alunperin vuonna 1975 Saksassa tehty Jakob der Lügner-niminen elokuva sai uusintaversion vuonna 1999 ja pääosassa nähtiin enemmänkin koomisista rooleista tunnettu Robin Williams, jonka päähenkilöä Jakobia hän esittää. Eletään toisen maailmansodan aikaa ja tapahtumapaikkana toimii juutalaisghetto jossain päin Saksaa.
Jakob harhailee illalla ulkona liikkumiskiellon aikana ulkona, jää kiinni ja menee saamaan rangaistusta, jossa hän sattumalta kuulee radiosta uutiset venäläisten nopeasta voittokulusta kohti Saksaa. Seuraavana päivänä hän lipsauttaa tämän tiedon ystävälleen Mischalle (Liev Schreiber), joka lähtee levittämään ilosanomaa joka puolelle ja pian Jakob huomaa olevansa koko ghetton suosikki, koska ihmiset luulevat hänen omistavan radion, jonka omistaminen oli kiellettyä ghetossa kuolemanrangaistuksen uhalla. Ihmiset jatkavat kyselyjään miltä tilanne sotarintamalla näyttää ja milloin vapaus koittaa. Lopulta Jakob alkaa itse keksimään huikeita tarinoita venäläisten nopeasta etenemisestä ja pian saapuvasta vapaudesta, koska huomaa, että toivo todella auttaa ihmisiä jaksamaan päivästä toiseen. Tarkoitus siis todella pyhittää keinot, mutta kuinka kauan hän voi jatkaa valehteluaan yhteisen hyvän nimissä?
Kannessa Jakob – Valehtelijan sanotaan vetävän vertoja jopa sellaisille klassikoille kuin Schindlerin Lista ja Kaunis Elämä. Tavallaan se on totta. Jakob ei mene kuitenkaan niin syvälle aiheesen kuin kaksi edellämainittua teosta, vaan se on enemmänkin musta komedia elämästä ghetosta, jossa valhekin muuttuu toivoksi, joka voi pelastaa ihmiselämiä. Muutaman kerran päästään näkemään juutalaisten kohtaloita natsien hirmuvallan aikana, mutta pääsääntöisesti ja luultavasti täysin tarkoituksella elokuva ei pyri olemaan samalla tavalla dokumentäärinen ja realistinen kuin esim. Schindlerin Lista. Ote on kepeä ja irtoaapa leffasta myös muutamat maukkaat naurutkin, mutta ihan pintapuolista kuvausta tämä ei ole.
Suurimmalle osasta ihmisistä taatusti miettii tarkkaan katsoako tämä vaiko ei, koska pääosassa on Robin Williams, mutta voitte kaikki hengähtää helpotuksesta: äijä vetäisee todella vakuuttavasti ja sympaattisesti Jakobin roolin. Ylilyöntejä ei tapahdu vaan Williams onnistuu olemaan aidosti koskettava entisenä kahvilanpitäjänä, joka on selvästi vaivautunut saamastaan huomiosta ihmisten keskuudessa. Tietysti mukaan on mahtunut muutama hauska kohta ja pääseepä herra vieläpä esittelemään melko taidokkaita imitaattorin kykyjään, mutta kyse ei ole mistään pakkopullasta, että hän olisi välttämättä halunnut ängetä mukaan jotain koomista. Ei todellakaan. Koko ajan hänestä on havaittavissa vilpittömyyttä rooliaan kohtaan ja tämä seikka tekeekin tästä yhdessä Kuolleiden Runoilijoiden Seuran kanssa hänen parhaan ns. vakavan roolinsa.
Vaikea tästä on mitään erityisen pahaa sanoa. Elämää ghettossa kuvataan melko hyvin: koputus pimeässä oveen saattoi merkitä kuolemaa Gestapon miehien roolissa. Kaikista hirveintä kuitenkin oli se jokaisessa ihmisessä asuva pelko ja ahdistus ympäröivistä oloista sekä epävarmuus ja täysi tietoisuus oman elämän hataruudesta maailmassa, jossa ihmishenki ei ollut juuri minkään arvoinen. Toivoa kuitenkin täytyi olla ja se tuli Jakobin hahmossa.
Sympaattinen, mustalla komedialla varustettu teos juutalaisghetoista tuo tarvittavaa vaihtelua muuten niin vakavahenkiseen leffagenreen.
nimimerkki: Acedia
