Nähtyäni elokuvan trailerin odotin tämän olevan samanlaista päätöntä kohellusta paikasta toiseen ilman minkäänlaista syvempää olemusta tai tasoa kuten useimmat nykypäivän animaatiot valitettavasti ovat. Joten en odottanut elokuvalta rehellisesti sanottuna lähes yhtikäs mitään. Tämä on kuitenkin yksi niitä elokuvia joka todistaa, että traileri ei välttämättä anna ihan oikeaa kuvaa elokuvasta. Koska odotin elokuvan olevan ns. huonompi, oli yllätys todella suuri kun tästä päältäpäin tökeröstä ja mielenkiinnottomasta elokuvasta nousikin esiin varsin laaja tunneskaala, rakastettavat hahmot sekä tasoja ja ihmissuhdekiemuroita vaikka muille elokuville jakaa.
Elokuvan suurin valtti on ehdottomasti sen hahmot. Vaikka hahmojen määrä ei kovin suuri olekkaan heistä jokaisesta nähdän niin monia puolia, ettei se haittaa elokuvaa millään tavalla. Tarinasta tuntuu löytyvän kaikki perustarinalle ominaiset hahmotyypit. On hyvistä ja pahista, itsensä etsijää, uskollista apuria, vanhaa vihollista josta tulee uusi ystävä, rakastajaa, takinkääntäjää ja kaikkea siltä väliltä. Ja lopussa sitä kysyykin itseltään että; kuka tässä elokuvassa oikein olikaan pahis? Hyvä ja paha sekoittuvat niin, että kukaan ei ole täysin hyvä muttei täysin pahakaan, joka jo sinänsä on iso plussa koko elokuvalle. Että on uskallettu astua rajan yli, ja tehdä kerrankin jotain poikkeavaa hahmojen ja tarinan suhteen kliseisten elokuvien keskellä. Koska moni elokuva, joka voisi olla ihan hyvä kaatuu juuri niihin kohtin, mutta täässä ne toimivat paremmin kuin hyvin.
Tietenkin elokuvasta löytyy myös monia kliseitä, mutta ne on osattu muokata tai kiertää erittäin osuvasti, jopa taidokkaasti. Megamind antaa uuden merkityksen käsitteille; kaksoiselämä, kohtalo, hyvä ja paha sekä onnellisuus. Että kun olet saavuttanut unelmasi, ja päihittänyt vihollisesi, oletko sitten viimein onnellinen? Kun voit saada kaiken minkä haluat, onko sinulla todellisuudessa silloin mitään? Mukaan on nostettu myös monia muita mielenkiintoisia teemoja aina syrjinnästä omien rajojensa rikkomiseen sekä moraalisesti oikean ja väärän asemasta toisen niistä saadessa vallan. Tarina soljuu eteenpäin sopivan vauhdilla, niin ettei katsoja ehdi pitkästyä. Tunteet elokuvaa katsoessa vaihtuvat ilosta järkytykseen, surusta ihastukseen ja siihen käsittämättömään tunteeseen joka pakottaa katsomaan sormien välistä vaikka jokin osa aivoista käskeekin olla katsomatta. Kaikin puolin virkistävä kokemus nykypäivän yleensä liian kliseisten ja sieluttomien animaatioiden seassa. Suurin positiivinen yllätys aikoihin. Tunteikas ja riemastuttava matka aina kohtalon oikuista taivaan kaarelle ja takaisin.