Jahas, Star Trek sarjan kahdeksas osa. Näitä tulee aina vain lisää… Vastarinta on turhaa. Borgien bittikuutio purjehtii läpi avaruuden ja ajan ottaakseen valtaansa Maan. Vanavedessä seilaa Enterprise.
Sukupolvi on vaihtunut, Kirk ei enää heilu kuvioissa – saati sitten Spock. Avaruuslaivan kapteenina istuu nyt Jean-Luc Picard (Stewart), joka joutuu vaikeaan tilanteeseen kuullessaan borgien kutsun. Hän oli kerran itsekin osa niiden yhteismieltä. Hän oli Locutus, jota borgien pääjehu himoitsi.
Vielä pahempaa kokee androidi Data (Spiner), jonka borgit sieppaavat ja aikovat valjastaa yhteismielensä osaksi. Onnistuuko borgien kampittaminen? Pelastuuko Maa? Lentääkö James ”Babe” Cromwell purkillaan niin lujaa, että vulcanit näyttävät hänelle universaaleja käsimerkkejä? Pitääkö olla jollakin tavoin valaistunut, että Star Trekistä voisi nauttia?
Ensimmäinen yhteys on tunnelmaltaan tummempi kuin alkuperäiseen Star Trek-sarjaan (jossa Enterprisen puikoissa olivat siis William ”Kirk” Shatner ja Leonard ”Spock” Nimoy) perustuvat leffat. Ohjaajana tässä toimi Jonathan ”Försti” Frakes eli yksi näyttelijäkaartista samoin kuin parissa aikaisemmassakin Star Trek-sarjan elokuvassa. Frakes on pätevä kummallakin puolella kameraa. Tosin hänellä ei liene paljon tekemistä ohjaajana, ovathan roolit tuttuja komentosillan väelle jo TV-sarjan ajoilta.
Leffasta saa irti eniten trekkeri. Ummikkokin voi tietysti yrittää tykästyä tähän (ja samaistua Alfre Woodardin esittämään maallikkoon, joka kohtaa ulkoavaruuden olioita ensimmäistä kertaa elämässään). Kokonaisuus on kuitenkin ilmiselvästi tehty olettaen, että katsoja tietää tähtireen seikkailuista edes jotain. Huumori on kuivaa, kuten ST:ssa aina ja sitä on todella niukasti verrattuna esim. elokuvasarjan neljänteen osaan.
