Tarantinon nimi myy. Siksipä moni erehtyy luulemaan Hostelia sen tuottajan eli Q:n ohjaukseksi, mitä se ei tokikaan ole. Asialla on nimittäin elokuvissaan mm. elimien irrotteluun innostunut Eli Roth eli bondmaisesti lausuttuna Roth, Eli Roth.
Superristiriitaisen vastaanoton saanut Hostel on pienen budjetin leffa, jossa mm. ohjaajan kaveri, islantilainen bisnesmies Eythor Gudjonsson pääsee vetämään yhden päärooleista. Jay Hernandez on yksi harvoista vähän tutummista nimistä. Pienimuotoisuudesta huolimatta Rothin veriroiskeisessa läpässä on jotakin, joka saa Tarantinon nimen läsnäolon tuntumaan täysin hyväksytyltä. Päähenkilö-dudejen täysin huoleton asenne, popcorn-sanailu sekä leffan kaihtamattomuus paljaan pinnan näyttämiseen ja väkivaltaan eli yksinkertaisesti mielipiteitä luova provokaatio ovat Tarantinon mieleen tuovia. Nimenomaan vain tiettyyn pisteeseen saakka.
Miinuspuoliltaan elokuva vaikuttaa jopa perverssillä tapaa siltä, että setä Eli eli Hostelin myötä vain palasen omaa (sadistista) fantasiaansa. Huolettoman sumuisesta naiskentelevasta reilailuelämästä lopun kidutussessioihin asti. Ja että mukaan istutettu kapitalisminvastaisuus olisi vain se kuulu tekosyy erilaisten elämäneliksiirien roiskinnalle.
Hostelin verikekkerit Slovakiassa alkavat oikeastaan vasta viimeisellä puolituntisella, sitä ennen Euroopassa olon kunniaksi on kuultu paljon erilaisia kieliä, dokattu ja näytetty paljon povenkaarta. Kieltämättä komea ja sairaalloisesti verta roiskiva leffa jää lopulta keskinkertaisuudeksi – ei vähiten lopun onnahtelevien sattumusten myötä. Ja kun status vaihtuu Erittäin hyvästä Elittäin hyväksi, niin se tarkoittaa sitä, että toista yötä moisessa matkustajakodissa ei kyllä jaksaisi.
