Tältä elokuvalta jaksettiin odottaa paljon, kun se oli tulossa ensi-iltaan. Moni koki pettymyksen, kun Tim Burton olikin heittänyt juttunsa oikein kunnolla överiksi. Siinäpä se juju juuri piileekin, yltiöpurkkamaisuudessa.
Stoorissa Marsista saapuu liuta tai pikemminkin kunnon armada lentäviä lautasia (asiaankuuluvan pölykapselimaisia virityksiä) ja tottahan USA, tuo maapallon johtovaltio ja iso kingi ottaa hättiäiset avosylin vastaan. Etumaisena käsi ojossa seisoo heidän pressansa James Dale (Nicholson) ja takimmaisena on jos jonkinmoista hippi-ilmestystä. Kuten leffan nimikin jo sanoo, Mars hyökkää. Mikä on vihernaamojen logiikka, sitä sopii pohtia.
Ohjaajan tuolloinen ihastus, Lisa Marie, on ainut lihaa ja verta oleva alieni, loput ovat silkkaa bittimassaa. Kaksoisroolissa hääräävä Nicholson saa revitellä kunnolla, eikä Pierce ”Bond” Brosnan jää kovin kauas koomikonkyvyillään kuivana, mutta ah-niin-komeana professorina. Ärsyttäviin pikkuheeboihin taas voi lukea muitekin kuin marsialisia. DeVito ja Short elämöivät siihen malliin, että Tom ”Walesin tiikeri” Jones näyttää heidän rinnallaan huippunäyttelijältä. Ja jottei ihan näkymättömäksi siinä jäisi, vetäisee Tomppa yhden vanhoista biiseistään mausteeksi.
Staroja on niin huisisti, että ei voi kuin ihmetellä, miten Burton sai homman toimimaan edes kohtalaisesti. Hassuja yksityiskohtia leffassa on starojakin enemmän, joskin monet niistä vaativat jos jotakin nippelitietoutta tullakseen huomatuiksi.
Muuten, taisi olla Michael J. Foxin viimeinen elokuva, jossa mies heiluu ihan fyysisesti mukana. Heittääpä ukko ihan okein roolin.
