Huxley University saa uuden rehtorin: Quincy Adams Wagstaffin (Groucho marx). Uusi rehtori laittaa jalkapallo-ohjelman käyntiin ja sekaannuksen vuoksi värvää apuun Baravellin (Chico Marx) ja Pinkyn (Harpo Marx) ja tietysti ehtii Wagstaff ivaamaan Frank-poikaansa (Zeppo Marx) ja muutenkin aikaansaamaan kaaosta. Sekasorto huipentuu kiivaaseen otteluun jalkapalloa (amerikkalaista siis) missä sekasorto leviää aaltoina.
Marx-veljeksien kolme sekapäistä kaahoa ja neljäs, hillitty vastapuoli ovat pääosissa erittäin sketsimäisessä kohelluksessa. Norman Z. McLeodin tehtävä on taltioida virtuoosimaisen nelikon (Zeppo on loistava [I]straight man[/I]) aikaansaama kaaos ja sen hän myös tekee.
Chico Marxin arkkityyppinen ulkomaalainen moukka puhuu omituisella aksentilla ja osoittautuu kuitenkin varsin ovelaksi kelmiksi. Harpo Marxin takin taskuista löytyy kaikki mahdollinen ja puhumaton koheltaja omaa erityisen pahan sisun auktoriteettejä kohtaan ja suorastaan maagisella taidolla ymmärtää kaiken väärin luodakseen äärimmäistä sekasortoa. Groucho Marx säksättää sukkelaa, kaksimielistä repliikkiä mielettömällä tahdilla ja lisäksi hän kävelee hassusti ja näyttää hassulta. Moottoriturpaisuuden suurmestarilta löytyy herjauksia, letkautuksia ja kommentteja kaikkiin tilanteisiin ja lisäksi hänen näkökantansa on jyrkän kielteinen. Muu näyttelijäkaarti on armotta sivuosassa, sillä neljä juutalaista New Yorkista rittää luomaan komediaa.
Lopputulos on silkkaa sekasortoa joka kutkuttelee nauruhermoja. Tätä elokuvaa ei pidä analysoida – sille pitää antaa vain makeita röhönauruja.
