Jean-Claude Van Dammehan on elokuvamaailmassa yleinen, musta vitsi. Eikä se ole ihmekään, kun katselee miehen varsin synkkää meriittilistaa yhdeksänkymmentäluvulta. Täydellisen sotilaan paluu aiheuttaa inhonväristyksiä edelleen, ja yhä vieläkin ne hirveät one-linerit hiipivät uniini keskellä yötä, ja saavat minut heräämään hiestä märkänä ja kauhusta huutaen. Mutta nyt on aika rohkaistua, kaivaa luuranko kaapista ja tunnustaa: Van Dammen Kickboxer on kyllä silkkaa parhautta.
Kurt Sloanen veli, Eric Sloane, on Yhdysvaltain kickboxingmestari. Ei ole miestä, jota hän ei pieksisi. Sitten Sloane matkustaa veljensä kanssa Bangkokiin kohtaamaan paikallisen mestarin, Tong Pon. Kehässä ”hieman” likaisesti otteleva Tong Po sitten pieksee Sloanen pyörätuoliin, ja tästäkös Eric suuttuu. Mies hakeutuu vanhan, sopivasti vinksahtaneen bangkokilaisen mestarin, Xian Chown oppiin. Alkaa armoton treenaaminen. Verta, hikeä ja kyyneleitä ei säästellä. Ja lopulta on aika vetää bangkokin poegaa turpiin.
Van Dammelle ei ole suotu näyttelijänlahjoja, ei sitten ollenkaan. Mies sopii silti Sloanen rooliin kuin nyrkki naamaan, joten homma menee läpi ihan ookoo. Filmin lähes kaikki muutkin näyttelijät ovat oikeastaan kuraa, mutta eipä tässä nyt luonnerooleille perustetakaan… niin ja hei! Mestari Chowta esittävä Dennis Chan on suorastaan loistava. Kertakaikkisen loistava. Ohjaajalle ja käsikirjoittajalle voidaan myöntää pisteet. Ohjaus toimii yllättävänkin hyvin, kun otetaan huomioon, millaisesta leffasta on kysymys, ja kässäri on kaikessa yksinkertaisuudessaankin viihdyttävä ja rullaava. Treenaaminen on leffan suola, ja sen ovat hemmot tienneet.
En nyt väitä Kickboxeria mitenkään mahtavaksi elokuvaksi. Se on vain pirullisen viihdyttävä leffa ajalta, jolloin hyvään toimintaan ei tarvittu räjähdyksiä eikä efektivyöryjä. Tämän jälkeen Van Dammelta ei olekaan tullut varmaan mitään hyvää, mutta unohtakaa se yhdeksäksikymmeneksi minuutiksi, antakaa aivoillenne vapaailta, tehkää popcornia, virittäytykää hilpeälle kieli poskessa-asenteelle ja nauttikaa tästä todellisesta helmestä.
PS: Koittakaapa vielä löytää ne kohtaukset, jotka Quentin Tarantino on taas ovelasti ”lainannut” Kill Bill kakkoseen. Ei pitäisi olla hirvittävän vaikeaa, kun mennään silloin tällöin jopa repliikeittäin yksi yhteen… 😉
