Lähtökohtaisesti on vaikeaa päästä lähemmäksi Etelä-Amerikkalaisen elämäntavan ja poliittisen systeemin kuvausta kuin Henkien talossa päästään. Perustuuhan tarina Isabel Allenden samannimiseen romaaniin ja Allende itse sattuuu olemaan vuonna -73 syrjäytetyn Chilen presidentin siskontytär. Elokuvaksi tarinan on sovittanut tanskalainen Bille August. Soppaa on vielä hämmenetty kirkkaimmilla Hollywood-tähdillä, joten voisi luulla, että kysymyksessä on varsin kirjava sovitus. Luulo ei kuitenkaan ole tiedon väärtti ja tässäkin tapauksessa lopputulos on taidokas ja kiinteä kokonaisuus.
Henkien taloa voidaan pitää puhtaana perhesaagana. Se etenee 1900-luvun alusta aina vuoden 1973 Chilen sotilasvallankaappaukseen, jossa juntan johtaja Augusto Pinochet otti vallan. Tarinan keskiössä on Esteban (Irons), joka omilla käsillään kovasti töitä tehden saavuttaa unelmansa. Herkästä Clarasta (Streep) tulee sattumusten kautta Estebanin vaimo. Clara onkin mielenkiintoinen persoona ja näyttää siltä, että hän omaisi yliluonnollisia kykyjä pystyen mm. näkemään ennalta ihmisten kuoleman. Tarinan edetessä Claralle ja Estebanille syntyy Blanca (Ryder), jonka tuleva sydämenvalittu (Banderas) aiheuttaa isälle harmaita hiuksia.
Henkien talo seuraa onnistuneesti, kuinka vuodet muokkaavat yksilön, perheen ja kokonaisen kansakunnan elämää. Järkevinkin yksilö tekee elämässään virheitä, joiden seuraukset voivat kantaa todella pitkälle. No ihminen on erehtyväinen ja sen tämäkin elokuva osoittaa. Henkien talo alkaa lujalla uskolla elämän mahdollisuuksiin, mutta vuosi vuodelta ihmiset kyynistyvät ja heidän henkinen elintilansa näyttää vähenevän.
Elokuvassa on panostettu tähtinäyttelijöihin, joista varsinkin Jeremy Irons onnistuu hyvin. Hän vanhenee roolihahmonsa mukana uskottavasti ja on ehdottomasti tarinan koossa pitävä voima. Ryder ei ole mitenkään erityisen hätkähdyttävä näyttelijänä, mutta tässä hänkin menettelee. Streep ja Close osoittavat, että kuuluvat hollywood-osaston naisista lahjakkaimpiin. Banderasille on jälleen tarjolla tulisieluisen nuoren latinorakastajan rooli, jota hän näyttää toistavan elokuvasta toiseen. Tähtikaartin ulkopuolelta maininnan ansaitsee vielä katkeraa aviotonta poikaa näyttelevä Vincent Gallo.
Tätä elokuvaa katsomaan ryhtyessä kannattaa varata aikaa. Noin 70-vuoden aikajanalla tapahtuvaa tarinaa ei ihan hetkessä kerrota, joten elokuvan pitkähkö kesto on perusteltu. Jotkut asiat on käsitelty tarkoituksellisen pintapuolisesti, jotta elokuvan kesto ei venyisi aivan sietämättömäksi. August olisi tietysti voinut tehdä tästä oman Tuulen viemänsä, mutta onneksi hän on kuitenkin ajatellut keskiverto nykykatsojan kärsivällisyyttä ja tiivistänyt tapahtumat kompaktiin 140 minuutin pakettiin.
Tämä elokuva ei todennäköisesti tule koskaan saavuttamaan mitään suurta yleistä suosiota, mutta moniin yksittäisiin katsojiin, kuten minuun, tämä tulee vaikuttamaan aina. Joskus elokuvakin voi olla tekijöittensä summa. Henkien talo on tätä mielestäni suurimmassa määrin. Pohjana aito tarina, toteuttajana ihmiskuvaukseen panostava August ja näyttelijöinä alansa suurimmat nimet. Henkien talo on jo lähtökohdiltaan niin hyvin rakennettu, että lopputulos ei voi epäonnistua. Viiteen tähteen se ei kuitenkaan pääse, koska potentiaalia olisi ollut rutistaa vieläkin merkittävämpi elokuva.
Ps. Elokuva ei sorru suuriin latino-stereotypioihin, kuten tämmöiset tapaavat yleensä sortua vrt. Evita.
nimimerkki: mauge
