1970-luvun alkupuolella syntyi useita kovan poliisielokuvan klassikoita. Näissä karuissa, karkeissa eepoksissa poliisityö on raskasta uurastusta joka parhaimmillaan johtaa Pyrrhoksen voittoon jatkuvaa rikollista yritteliäisyyttä vastaan ja poliisit itsekään eivät ole immuuneja rappiolle mitä he joutuvat kohtaamaan. Sidney Lumetin ohjaama rehellisen poliisin tragedia on karu ja ankea draama minkä päähenkilö vedetään inhimillisen ja sosiaalisen piinapenkin lävitse.
Frank Serpico (Al Pacino) haavoittuu vakavasti kasvoihin ammutusta luodista. Se on pelkkä huipentuma useiden vuosien tapahtumaketjulle jonka aikana Serpicon suhde Laurien (Barbara Eda-Young) kanssa kariutuu, hän hankkii useita vihollisia ja hänen vähät liittolaisensa eivät pysty paljoa häntä auttamaan, mutta komisario Lombardo (Ed Grover) on vapaaehtoinen olemaan vihatun jeparin työparina ja Bob Blairin (Tony Roberts) yhteyksistä on myös apua. Jo partiopoliisina Serpicon aloitekyky ja inhimillisyys tulee ilmi kuten myös hänen haluttomuutensa tehdä asioita ”koska niin on aina tehty”. Lisäksi hänen täydellinen lahjomattomuutensa on pelote sillä idealisteja ei kukaan voi kontrolloida ja Serpico on juurikin idealisti – itsepäinen ja turhautunut, mutta idealisti joka jatkaa puskemistaan kunnes jossain jokin tökkää.
Al Pacino osoittaa olevansa erinomaisen tuolla puolella oleva näyttelijä. Resuisen hipin olemus on jyrkkä riitsaointu ehdottoman rehelliselle poliisille ja Lumetin taidokas ohjaus alleviivaa Serpicon sisäisen taistelun raskautta. Vaikka ihailtava itsekuri välissä repeilee ikoniseksi karjunnaksi ovat hänen vihollisensa myös mahtavia ja häikäilemättömiä. Pacinon nuorekkaan sileä karisma kannattelee elokuvan urhoollista, mutta inhimillistä sankaria joka joutuu maksamaan rohkeutensa hinnan ja on kyseenalaista onko hänen yksinäinen taistelunsa muuttanut häntä yhtään sen paremmaksi. Hän vain teki sen minkä katsoi oikeaksi ja vei sen loppuun asti.
Muu kaarti on luonnollisesti sivuosassa sillä jo elokuvan nimi kertoo että se kertoo yhdestä ihmisestä, Frank Serpicosta ja muut ihmiset ovat vain osatekijöitä hänen tarinassaan. Ed Grover lyhyestä roolistaan huolimatta tekee todella vahvan työn Serpicoa tukevana komisariona joka laittaa oman niskansa vaaraan häntä auttaakseen ja Barbara Eda-Young Serpicon rakkaana ei jää pelkäksi katoavaksi rakkaudeksi vaan muodostuu todella merkittäväksi sivustakatsojaksi.
Ankea miljöö, karkean idealistinen päähenkilö jota koetellaan koko elokuvan ajan ja muutamat todella hienot näyttelijäsuoritukset luovat ansaitusti klassisen ja kovan poliisielokuvan. Pacino karjaisee itselleen toisen klassikkosuorituksensa ja muutenkin Serpicon tarina on karu, mutta kaunis.
