Seagal ja Waxman ovat julkaisseet elokuvia jo vuodesta 2009 lähtien. Toistaiseksi heidän yhteistyöllä on julkaistu Seagalin parhaimpia 2000-luvun elokuvia. Yksi niistä on End of a Gun.
Entinen liittovaltion agentti Decker (Steven Seagal) asuu Ranskassa, jossa hän eräänä iltana huomaa kauniin naisen olevan pulassa. Tilanne muuttuu väkivaltaiseksi ja Decker joutuu turvautumaan nyrkkien lisäksi pistooliin, jolla on kohtalokasseuraus. Pienen kuulustelun jälkeen Decker ja aikasemmin pelastamansa nainen Lisa (Jade Ewen) kohtaa myöhemmin ulkona. Lisa suostuttelee Deckeriä varastamaan kaksi miljoonaa dollaria, jotka on piilotettu auton peräkonttiin. Valitettavasti rikospomo Gage (Florin Piersic Jr.) on samojen rahojen perässä.
Elokuva oli monella tapaa poikkeus. Varsinkin jo vuodeksi 2016, kun Seagalin nimi ilmestyi viidesti microbudjetin omaavien elokuvien kansikuvissa. Laadullisesti mentiin jo aikasempien rimanalituksien ali, eikä Seagal esiintynyt kuin parhaimmillaan puolituntia, jos sitäkään.
Bukaresti on nyt saatu näyttämään Pariisilta ja Seagal vaikuttaa huomattavasti pirteämmältä, jopa rooliinsa kiinnostuneelta. Waxmanin elokuvissa Seagal on usein näyttänyt paremmalta ja nyt elokuvan kokonaisilme näytti jo isomman budjetin suoraan videolle tuotannolta. Olisiko sitten Lionsgate tuonut näinkin paljon lisäpotkua elokuvaan. Joka tapauksessa Seagalista voidaan saada vielä vanhoillakin päivillä irti, kunhan ohjaaja ja budjetti on kohdallaan.
Muihin rooleihin ei hirveästi ole kiinnittäminen. Jade Ewen esittää näistä roolinsa näkyvimpänä viettelevänä ja ovelana apurina. Sitä vastoin Florin Piersic’n pahisrooli ei herätä ihmeitä mielipiteitä. Mies kyllä näkyi ruudulla, mutta teki lähinnä perusvarman rooliin, kuten myös hänen apurinsa. Kokonaisuutena sivuroolit olivat kuitenkin tasapaksun kohtalaisia, jolla elokuva jaksoi kiinnostaa.
Toimintaan ei hirveästi ole keskitytty, mutta ne muutamat hetket ovat tuttua Seagalia, jossa roistot saavat kyytiä niin tuliaseilla, kuin teräaseilla, aikidoa unohtamatta. Tämän sanottua vuosi 2016 oli Seagalin kannalta isompaakin isompi pettymys, mutta onneksi edes yksi niistä on oikeasti katsomisen arvoinen. Vaikka Seagal on tuntunut tekevän elokuvia jo aivan tarpeeksi Waxmanin ohjaamana, niin toistaiseksi ei parempaakaan ohjaajaa ole ollut.
