Dennis Lehanen (Menneisyyden ote) romaaniin perustuva ja Martin Scorsesen (Taksikuski, Mafiaveljet) ohjaama Suljettu Saari kertoo kahdesta Yhdysvaltain sheriffistä, jotka matkustavat suljetulle saarelle tutkimaan yhden potilaan katoamistapausta. Saarella mikään ei kuitenkaan vaikuta olevan sitä miltä näyttää ja tämä johtaakin parivaljakon entistä syvempiin juonikoukeroihin.
Suljettu Saari nappaa katsojan mukaansa jo alkumetreillä, nimittäin kysymyksiä pompahtelee ilmaan samalla sekunnilla kun kaksikko Leonardo DiCaprio ja Mark Ruffalo astuvat saarelle. Scorsesen mestarillinen tarinankerronta selittää asioita sopivaan tahtiin, jättämällä katsojalle kuitenkin kysymyksiä ja tilaa pohtia tapahtumia. Uusia kummallisuuksia tapahtuu melko tiheään tahtiin, joten katsojan viihtyvyys on taattu. Aivoja ei kannata jättää narikkaan, eikä katsettakaan paljoa hellittää, sillä elokuva on täynnä juonelle olennaisia tapahtumia. Tapahtumat johtavat tilanteesta tilanteeseen oikein mallikkaasti alusta loppuun saakka. Etenkin ohjaajan luoma tunnelma takaa katsojan takapuolen pysyvän tiukasti penkissä kiinni. Huomasin itsekin välillä eläytyväni elokuvan tunnelmaan niin tiukasti, että mielessäni sanoin ”älä ota sitä” ja samaan aikaan kädelläni yritin työntää ruudulla näkyviä tupakkeja pois. Taustalla pauhaavat piinaavat ja jännittävät musiikkivalinnat saavat katsojan melkein unohtamaan hengittämisen ja kohtausten loputtua voikin vihdoin tuntea vapauttavan olon, kunnes seuraava otos pian jo imaisee mukaansa.
Elokuvan visuaalinen anti on erittäin näyttävää. Lavastus ja puvustus saavat 50-luvusta hyvän otteen. Saari itsessään vallitsee katsojan pelottavuudellaan. Saaren visuaalinen näkökulma on kuin metsä kolmella päähoitolalla ja yhdellä majakalla varustettuna, joka olisi sijoitettu vuoren päälle keskelle valtamerta. Scorsesen luomat myrskyt vaikuttavat oikeasti erittäin raivokkailta ja katsoja tunteekin myrskyn voiman omissa nahoissaan. Jyrkät kuvakulmat saaren reunalta mereen ovat näyttäviä ja korkeapaikkakammoisten on parempi sulkea silmänsä. Riittävästi on ohjaaja luonut myös omaperäisiä taiteellisia visioita muun muassa päähenkilön unissa nähtävissä kohtauksissa ja nämä ovatkin elokuvan kauneimpia, sekä tyylikkäimpiä kohtauksia. Kokonaisuudessaan Scorsese saa välitettyä katsojalle saaresta oikein tyylikkään mysteerisen haamumaisen kuvan.
Romaaniin en harmillisesti voi elokuvaa verrata, sillä en ole sitä lukenut. Tästä huolimatta voin mainita, että elokuva tuntui sisältävän kaiken oleellisen. Eli ainakin elokuvana kirjaan vertaamatta kyseinen teos toimii vallanmainiosti. Juonikoukerot ovat huolella kirjoitettuja ja sopivaan tahtiin niitä on pitkin tarinaa ripoteltu. Hahmotkin on kirjoitettu oikein hyvin, sillä muun muassa päähenkilön saappaisiin on helppo asettaa itsensä ja omat aatokset tapahtumista kulkevat kutakuinkin samoja polkuja. Myös hahmojen taustoista kerrotaan kattavasti, eikä mikään tunnu puolitiehen kirjoitetulta. Onkin hauskaa huomata, kuinka itse on loppujen lopuksi eläytynyt niin syvälle päähahmon asemaan, että tuntuu kuin olisi itse kokoajan samassa jamassa.
DiCaprion tulkinta päähahmosta on luultavasti herran paras roolisuoritus. Miehen hahmoon on helppo samaistua. Eleet, ilmeet ja puhetyyli vaikuttavat varsin inhimilliseltä ja aidontuntuiselta. On myös upeaa nähdä kuinka monella eri tunnetasolla mies hahmoaan tulkitsee jopa erittäin koskettavalle tasolle asti. Scorsese ei ole yrittänytkään ylidramatisoida tilanteita, vaan jättänyt suurimman taakan näyttelijälle itselleen. DiCaprion partneria näyttelevä Mark Ruffalo vetäisee oikein hienon roolisuorituksen ja osaa pitää hahmonsa sopivan ystävällisenä DiCaprion hahmolle. Täten katsoja näkeekin DiCaprion hahmon silmin Ruffalon hahmon kaverina, eikä vihollisena. Myös kohtuullisen isossa sivuroolissa nähtävä Ben Kingsley tekee oikein mallikkaan roolisuorituksen paikkaa johtavana tohtori Cawleyna. Kingsleyn rauhallinen ja jokseenkin mysteerinen olemus antaa katsojalle paljon tulkinnanvaraa ja herättääkin täten rutkasti mielenkiintoa kyseistä hahmoa kohtaan.
On erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka kaikki vaikuttavat päähenkilön silmistä katsottuna niin realistisilta tapahtumilta, että eläytyminen on melkein väistämätöntä. Twistit iskevätkin erittäin lujaa katsojaan ja pistävät tämän miettimään asioita uudestaan. Suljettu Saari on kuin jännittävä seikkailu täynnä mysteereitä, joka pitää itse kokea. Scorsese todistaa jälleen olevansa mestarillinen tarinankertoja ja erinomainen tunnelmanluoja.
