Phantom Of The Opera on ylivoimaisesti maailman tunnetuin musikaali, joka pyhässä yksinkertaisuudessaan on monivivahteinen oopperatalon sisällä tapahtuva kolmiodraama.
Päätin arvostella elokuvan, sillä lähtökohtani elokuvan arvosteluun poikkeaa muista arvostelijoista: Näin Oopperan Kummituksen Kanadassa siinä muodossa, jossa musikaali oli siirtyny vuosikymmenten varrella Lontoosta New Yorkiin, ja edelleen Torontoon. Esitys oli viimeinen laatuaan, todellinen spektaakkeli, jonka päätyttyä verhot laskeutuivat ja teatterihistorian yksi merkkiteos oli ohi. Kyseessä oli siis todellakin viimeinen Phantom Of The Opera musikaalin esitys.
Phantom Of The Opera jatkaa Moulin Rougen viitoittamalla tiellä, vaikkakaan ei tyydy vain siirtämään musikaalia ruudulle, vaan luomaan omaperäisen elokuvakokemuksen. Tilanne on hyvin ristiriitainen. Tuonna kohtalon vuonna, jolloin Oopperan Kummitus haudattiin Kanadassa, kävin myös katsomassa New Yorkissa loistavan musikaalin, Chicagon. Chicago kääntyi myös elokuvaksi, joka oli varsin uskollinen alkuperäisellä teokselle (vaikka kohtauksia olikin leikelty ilmeisesti elokuvan pituuden vuoksi). Chicago jätti kuitenkin hyvin vaisun tunnelman elokuvana, sillä se olisi toiminut kenties paremmin ottamalla vapauksia alkuperäisestä musikaalista lisäämällä siihen elokuvallisia elementtejä… ja valitettavasti Operan Kummitus tekee juuri toisinpäin juuri silloin kun näin ei tarvisi tehdä.
Phantom Of The Opera on Schumaherin ohjaamana varsin rohkea teos, sillä se ei noudata orjallisesti alkuperäistä musikaalia pilkun tarkkuudella, vaan henkilökuvauksiin on pyritty panostamaan lisätyillä kohtauksilla. Käsikirjoitukseen on tehty merkittäviä muutoksia ja lisäyksiä, joilla kuvataan lähinnä 1900-luvun taitteen rappeutunutta ranskalaista yhteiskuntaa (säädyttömyyttä, pedofiliaa ja taiteellisen vapauden ihannointia). Lisäksi elokuvassa on muutamia splätterimäisiä kohtauksia, joiden olemassa oloa en ymmärrä, sillä leffa olisi toiminut loistavasti myös ilman niitä. Mielestäni edellämainitut epäkohdat laskevat elokuvan tasoa, sillä Oopperan Kummitus olisi ansainnut hyvän filmatisoinnin alkuperäisessä muodossaan. Elokuva kärsii etenkin alkuperäisen musiikin puutteesta, sillä Operan Kummitus -musikaalin legendaarisuus piilee alkuperäisessä soundtrackissa. Ne vähät laulukohtaukset joita elokuva tarjosi olivat hyviä, mutta kaikki olennainen puuttui. Sääli.
Elokuvan toteutuksesta mainittakoon Gerard Butler, jonka rahkeet eivät riitä kummituksen viittaan. Mies kyllä yrittää, mutta ei vain onnistu. Positiivisia viboja herättävää kuitenkin harvinaisen hyvin toteutettu lavastus ja jokseenkin hyvä kuvaus.
Elokuva ei ollut sinänsä huono. Kyseessä on tarinan jalostaminen uuteen muottiin, mutta jotain siitä puuttui… se tunnelma, joka teki Oopperan Kummituksesta sen todellisen klassikon.
nimimerkki: Reaktor
