Woody Allenin uudemman tuotannon kohdalla on usein puhuttu jopa lamasta, jonka Sinua parempaa -komedia olisi huipentanut hienoisella pohjakosketuksella. Nämä kaikki puheet lamasta ja pohjaan karahtamisista ovat kuitenkin reilua liioittelua, sillä hieman tasoa laskiessaankin rillipäisen sanailijan leffojen laatu on pysynyt korkeana. Yhtälailla liioiteltuja ovat olleet ylistyspuheet tennisteeman ympärillä pyörineen murhamysteeri Match Pointin uraa eheyttäneestä voimasta, sillä niin MP kuin sitä heti seurannut Scarlett Johansson -yhteistyö Scoop vain jatkavat laajaa filmografiaa – eivät taivaita hipoen – mutta tasaisen hyvin ja kunnialla.
Scoopissa Allen yhdistelee rikosta ja komediaa omalla vuosien saatossa melko samana pysyneellä tyylillään, säilyttäen rentouden ja tuoreuden sanailuissa läpi leffan keston. Allenin omaa levotonta taikurihahmoa ei voi hyvällä tahdollakaan väittää uudistuneeksi osaseksi Allen-leffaa, mutta voi hyvänen aika millä vimmalla mies latelee taas repliikkejään, tarjoten kuivan huumorin taideiltasen rikollisjahtiin innostuneena vanhuksena. Päätyön uuden ajan rikollisratkojana tekee Allenin muusaksi päätynyt Johansson aloittelijajournalisti Sondrana. Seksiä uhkuvasta Scarlettista ei ole pelkillä silmälaseilla ja hammasraudoilla roolin vaatimaa nörttiä saatu, mutta muuten homma rullaa mitä mukavimmin. Rautaisaa varmuutta esittävät myös Hugh Jackman siloteltuna aatelisena sekä tuonelasta vinkkejä jakava ja itse Kuolemalta alati karkaileva Ian McShane. Hahmogallerian onnistuneisuudesta kertoo osaltaan sekin, että alkupuoliskon mitätön leffaohjaajahahmo Mike Tinsley (McNally) on kaikessa vähäeleisyydessään hulvaton.
Kuten Match Pointkin myös Scoop sijoittuu brittihienoston elämään, johon kuuluu liiaksi umpitylsää maisemien ja rikkauksien esittelyä. Rikollinen kuplinta pinnan alla on jälleen ponnetonta, korkeintaan teen läikyntää lattialle brittein pyhänä iltapäivähetkenä, ja pahiten Tšaikovskin musiikin dramaattisuutta tavoitellut Allen epäonnistuu juuri jännitysosastolla. Alku puhuu itsensä kyllä katsojan sydämiin ja rikollisjahtiin käyvän duon apu kuolleilta on ratkiriemukas lisä menoon. Vaikka vieläkään Allen tuskin kutkuttelee niiden nauruhermoja, joista amerikkalaisen piirakan seitsemäskymmenes osa oli hauskinta maailmassa, niin harvinaisen laajalle koominen terävyys tällä kertaa yltää. Ei pelkästään hymyilyttämiseen, vaan isoihin naurunpurskahduksiin.
Scoop tavoittelee jättijuttua, jonka kaikki huomaisivat, mutta päätyy lopulta hieman muuksi: keskitietä kohti kurkottelevaksi makupalaksi. Hahmot ja replat ovat kiitettäviä alusta loppuun, itse sarjamurhaajatarina laimeine loppukäänteine perushuttua (yritys tehdä jotain poikkeavaa on toki aina nähtävä jonkinmoisena osoituksena uskalluksesta, vaikkei osumaa saataisikaan). Ehkäpä Allen olisi voinut taikoa kässäriinsä sitä (kuoleman tylyydestä piittaamatonta) nokkelaa komedialinjaa loppuun asti, niin tältä lopun kerronnalliselta pikkukolarilta olisi vältytty.
