Tavallinen perhe Chicagosta perii paatin Karibialta. Alus – muinoin Clark Gablelle kuulunut – pitäisi purjehtia Miamiin myytäväksi. Luvassa on siis elegantti purjehdusmatka kauniiden maisemien keskellä osaavan paikallisen merimiehen (Kurt Russell) käsissä. Tai niinhän sitä voisi luulla. Ainakin maisemat ovat kauniita.
Kevyesti ja viattomasti vitsejä sinne tänne ampuvassa komediassa ei ole mitään järisyttävän terävää tai uutta. Kokonaisuus tuntuu ajelehtivan tuuliajolla irtonaisesta vitsistä toiseen. Hetken aikaa tämä toimii, sitten perhettä persoonattomasti ja tylsistyttävän tasapaksusti tulkitsevat Martin Short, Mary Kay Place, Meadow Sisto ja Benjamin Salisbury uhkaavat lohkaista vitseiltä viimeisenkin terän. Hahmot ovat vähän turhankin tavallisia. Vanhemmat ovat huolestuneita ja raukkamaisia lähiöjuntteja, ja Martin Shortin tulkitsema isä Martin yrittää epätoivoisesti pitää yllä jöötä ja auktoriteettia. Jälkikasvuun kuuluu – tietenkin – erisukupuoliset riitaiset sisarukset. Vastuuton Katherine kuljeksii huolettoman nuoruuden ja epämääräisten päähänpistojen mailla (ah, perinteinen ”kihlauduin juntin kanssa”–gagi). Pikkuveli Benjamin voisi olla oivaltavia ja jopa häijyjä totuuksia perheestä laukova tarkkailija, mutta ei niin ei. Elokuva on jo vartin jälkeen suuntaamassa itsepintaisesti karikolle. Siinä ei auta edes Paul Ankan cameo.
Onneksi paikalle saapuu Kurt Russellin esittämä ”kapteeni” Ron. Hänen ansiostaan leffa onnistuu kuin onnistuukin – kuin ihmeen kaupalla – pysyttelemään pinnalla. Russell on ainoa, joka todella puhaltaa hahmoonsa eloa, ja saa paikoin muutkin näyttelijät – erityisesti nuoren Salisburyn – innostumaan vastapelureikseen. Rento paikalle saapuminen ei ehkä ihan vielä leffan kurssin kääntämiseen, mikä johtunee Snake Plissken–fiilistelyyn viittaavasta silmälapusta. Onneksi tuuli alkaa yllättäen puhaltaa suotuisasti. Niin vallankumoussisseihin kuin paikallisten juhliin törmäävä Ron alkaa välittömästi järjestää perhettä pulaan, mutta Russellin pienet maneerit pitävät huolta siitä, että hyvää tahtova hahmo on sympaattinen ja rakastettava. Junttihuumorin makua on havaittavissa jatkuvasti, mutta Ronin arvaamattomuus ja Russellin erinomaisen rento olemus luovivat komediaa eteenpäin varmasti. Niin tyyrpuurin kuin paapuurin suunnalta hyökkäävät pikkuhassuudet saavat kummasti lisätehoa, kun Shortin ylihuolestuneisuus rinnastuu Russellin taidokkaaseen lupsakkuuteen.
Takkuaivoisesti suomennettu Captain Ron ei ehkä seilaa kovin määrätietoisesti tai vikkelästi kohti satamaa, mutta kyllä tätä menoa jaksaa aivot nollilla kerran seurata, Kurt Russellin fanit varmaan toisenkin. Ei Russell Oscar-tasoa ole, mutta sentään siedettävyyden paremmalla puolella. Toimintatähdet puskevat köyhiin koko perheen väännelmiin turhan usein, mutta mukava nähdä niissä myös oikeaan näyttelytyöhön pystyvä, innostava heppu. Loppupeleissä Takkuaivot takilassa on nimittäin täydellinen esimerkki elokuvasta, jonka pitää hengissä vain yksi henkilö.
