Rakkautta vain keräsi jonkin verran julkisuutta teatterikierroksellaan vuonna 2003. Sopivasti joulun alle ehtineen romanttisen komedian olettaisi olevan täyttä ylisentamentaalista hömppää, mutta kas, sitähän se onkin, mutta ihailtavan tietoisena siitä.
Britannia on elokuvan mukaan toistensa seuraan halavien sydänten kehto. Rakkauden ihanuutta ja kurjuutta potevat ihmiset pääministeristä pikkupoikaan. Elokuva seuraa muutaman ihmisen toisistaan irrallisia tarinoita lähestyvän joulun koristamina ja kuuluisien rakkauslaulujen tahdittamina. Toisin sanoen idea ei ole kovin kummoinen, mutta tarpeeksi hyvä lahjakkaiden tekijöiden tehtäväksi tehdä siitä lajinsa yksi onnistuneimpia tuotoksia vuosiin.
Rakkautta vain on ikäänkuin romanttisen komedian American Graffiti. Kumpikin elokuva perustuu paikallisesti ja aiheellisesti liittyviin tarinoihin ja tunnelmalliseen, yleisöä kosiskelevaan meninkiin. Nyt vain yöllinen neon-realismi on korvattu kauniilla romantiikalla, ja 60-luvun alun hittikappaleiden sijasta soundtrackilla soi rakkausmusa. Audiovisuaalisesti elokuva on todella kivan näköistä ja kuuloista tavaraa, joka antaa tarinalle vallan viedä katsoja naurettavan helposti mennessään. Genrensä perinteitä kunnioittava, erittäin tunnelmallinen elokuva tekee ns. ”pulpfictionit”. Eroten näin toisesta genrensä uudenlaisesta edustajasta, Tahrattomasta mielestä, selvästi. Ohjaaja Richard Curtis on onnistunut luomaan paljosta vanhasta jotain uutta ja kaunista.
Elokuvaa tähdittävät loistavat näyttelijät. Mielipiteeni aina jakanut Hugh Grant tekee yhden uransa minut positiivesti ylättäneistä rooleistaan pääministerinä. Liam Neeson loistaa elokuvan aidoimpana hahmona vaimonsa menettäneenä miehenä. Colin Firth ja Sienna Guillory tähdittävät mainiosti elokuvan kenties mielenkiintoisinta stooria eri kieltä puhuvina, mutta toisiinsa silti rakastuvina ihmisinä. Muiden päätähtien erinomaisten roolitöiden eräänlaiseksi kruunuksi mukaan on myös saatu pariinkin kohtaukseen Rowan ”mr. Bean” Atkinson, jonka rooli korukauppiaana on elokuvan yksi hupaisimpia kohtauksia – luoden yhdessä elokuvan tunnarin kanssa entistä selkeämmän viittauksen Hugh Grantin toiseen kuuluisaan romanttiseen komediaan Neljät häät yhdet hautajaiset. Mutta toisaalta: Who cares?
Aivan mestariteos paikoin ennalta-arvattava ja alussa hieman sekava elokuva ei ole. Mutta se on jokatapauksessa erinomainen, taidolla ja erityisesti sydämellä tehty. Uudenlainen ja lajityyppinsä parasta vuosiin edustava romanttinen komedia, joka vie mennessään varmasti kaikki lajityypin ystävät. Todennäköisesti elokuva palaa telkkani ruudulle vielä useaan otteeseen, etenkin joulun lähestyessä. Elokuvan jouluinen tunnelma on varmasti omiaan kohottamaan joulumieltä sen ajan tullessa kohdille.
nimimerkki: Sano mitä sanot
