[I]”Ei mitään muistikuvia. ”[/I]
Aikoinaan Juha Vuorinen sai tehtäväkseen/päätti kirjoittaa päiväkirjamuotoisen kronikan jonka nimi oli [I]Juoppohullun päiväkirja[/I] ja se osoitti itsensä ilmiöksi. Sittemmin ne koottiin kirjaksi ja Vuorinen kirjoitti jatkoa jotka suuntaavat kohti ”oikeampaa” kirjallisuutta. Lauri Maijalan ohjaama ja sovittama elokuva Juha Bergin (Joonas Saartamo), hesalaisen juopon toilauksista perustuu päiväkirjojen alkupuolen töhkäiseen menoon. Sovitus ottaa lähdemateriaalista tapahtumia ja henkilönsä, mutta se on myös ihan oikea elokuva jolla on selkeä loppu, dramaattinen kaari ja koherentti viesti jonka ohjaaja haluaa näyttää katsojille. Valitettavasti sitä dramaattista kaarta ei saada yhtenäiseksi, sillä ihorealistisen hauskat episodit pätkivät sitä, mutta se on olemassa.
Juha Berg on juoppo. Hänen kaverinsa on Kristian (Santtu Karvonen) ja tämän kaveri on Mikael (Johannes Holopainen) ja näiden kaikkien tapa on muuttaa juomaton viina juoduksi viinaksi. Kuitenkin pari episodia laittaa Juhan komisario Freemanin (Jari Pehkonen) eteen ja tämä omista syistään neuvoo Juhan AA-kokoukseen. Juha tapaa Tiinan (Krista Kosonen) joka kovasti yrittää saada tämän muuttamaan olemassaoloaan, mutta juopolla on aina kaverinsa ja lisäksi kuningas alkoholin lempinimi ’viinapiru’ on yhtä ansaittu kuin arvonimi ’kuningas’. Juoni on siis melkoisen heikko, mutta onneksi meininki ja toteutus eivät ole ollenkaan heikkoja. Itse asiassa ne ovat tosi vahvoja ja tapahtumat jotka Juha Vuorisen kirjoittamina ovat hykerryttävän hauskoja ovat näytettynä hykerryttävän hauskoja, mutta myös vastenmielisiä ja sama pätee hahmoihin. Kertojana sukkela Juha on hauska ja miellyttävä persoona, mutta näytettynä hän on vastenmielinen ja törkeä.
Joonas Saartamon olema Juha Berg mölyää, sekoilee ja ryyppää. Välissä hän yrittää olla jotain muuta, mutta koska hänen olemassaolonsa määrää ryyppääminen ei hän osaa edes kuvitella olevansa mitään muuta kuin sitä mitä on: juoppo. Teatraalisen kokokuvallisuuden lisäksi Saartamo on hämmästyttävän ilmeikäs ja tämän monessa tapauksessa murjotut kasvot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Krista Kosonen antaa lyhyen aikaa Juhan elämään valon mitä kohti tämä uskaltaa suunnistaa, mutta viinapiru on iskenyt koukkunsa lujaan ja Tiina on myös realisti joka osaa huomata toivottomat tapaukset ja myös tietää miten sellaisiin pitää suhtautua: armoa tuntematta. Koska ällökomediasta on kyse on tarjolla myös iso annos sellaista jota voi kuvata englannin ilmauksella [I]full frontal male nudity[/I] ja Santtu Karvonen tarjoilee sitä ja se on erittäin kamalaa. Johannes Holopainen on vähemmän kamala näky silmille, mutta tämän mielen avoin kieroutuminen tulee selville jo tämän ensimmäisessä esiintymisessä ja tämä idiootista läskiperseestä ja perverssistä sekopäästä koostuva duo sattuu vain olemaan Juhan parhaat kaverit.
Absurdista päiväkirja-romaanista syntyy rikkonainen, ruma ja räkäisen huutonauruhauska elokuva. Viinan parissa [movie]Tuhlattuja päiviä[/movie] seuraa tuhlattu olemassaolo ja onko loppujen lopuksi hauskaa paukauttaa räkälän järjestysmiestä päähän tämän pampulla ja saada vastapallona pesäpallomailasta? Tai huomata kuinka päivät muuttuvat viikoiksi ja muisti ei pelaa? Tai tuntea hellittämätön pistävä kipu rinnassa? Tippa ei tapa eikä ämpäriin huku, mutta ne tipat täyttävät ämpärin ja kun niitä ämpäreitä on tarpeeksi paljon niihin hukkuu ja lopulta juopotkaan eivät pidä yhtä. Siitä todistaa perseviina…
