Resident Evil -pelisarja on yksi ehdottomista suosikeistani. Etenkin sopivasti päätä vaivaava, jännittävä ja hyvännäköinen RE 3: Nemesis alkuperäiselle Playstationille on loistava, kuten myöskin edelliset kuittaava uusin RE 4 kakkospleikkarille. Sarja oli ja on sitä luokkaa, että jos siitä ison pudjetin elokuva tehdään, soisi senkin olevan edes likimain samaa tasoa – eli erinomaista. Ikävä kyllä erinomaista pelielokuvaa saati Resident Evil-elokuvaa ei ole vielä putkahtanut esiin.
Tällä hetkellä kolmesta ilmestyneestä RE-leffasta ensimmäinen on minun mielestäni ehdottomasti paras. Elokuvan tarina mukailee löysästi alkuperäisen vuoden 1996 Resident Evil-pelin tarinaa. Odotin ennen leffaan koskemista, että siinä nähtäisiin pelin komea ”kummituskartano”, mutta jos vähän spoilaan, niin ainakaan sitä ei nähdä paljon tai edes sellaisenaan. Alku on melko tehokas, mutta tuli vähän tuli vähän tyhjä olo, kun taloon ei jäätykään asumaan. Yhä syvemmälle Umbrellan tutkimuslaitokseen kaivauduttaessa tunnelma latistui aluksi, mutta kun pian hermoihin iskettiin vähän jännitystä maistiaisiksi, se nousi jälleen ainakin mukiinmenevälle tasolle.
Kunnon toimintaan käsiksi päästäessä voi todeta, että sekin on tunnelman lisäksi varsin mukiinmenevää. Vauhtia ja pientä kihelmöintiä on ihan tarpeeksi, mutta tehosteilla ei mässäillä, eikä oikeastaan tarvitseisikaan. Jos ohjaus, lavasteet ja näyttely toimivat, voidaan yleensä unohtaa turha tietokonekikkailu. Resident Evilin eräänlaiseksi tavaramerkiksi muodostuneet zombit ovat ihan ok-hyvin toteutettuja, ja niitä on tarpeeksi ottaen huomioon suht. ahtaat sisätilat, joissa elokuva tapahtuu. Luodit kilisevät parissa kohtauksessa aika kiivasti ja potkut tömisevät iloisesti, mutta mitään splatteria tahi muuta vastaavaa ei ole tarjolla, eikä se välttämättä elokuvan ilmapiirin hirveämmin olisi sopinutkaan.
Näyttelijät eivät varsinaisesti esitä mitään pelin hahmoja, vaikka joillakin tuntuu olevan jonkinnäköinen esikuva pelistä, mutta sitä on hyödynnetty laiskasti. Eipähän tämä haittaa, kun juoni on pistetty suunnilleen alkuasetelmia myöten uusiksi. Ainoa kunnolla elokuvan peliin yhdistävä tekijä on kaiken pahan alku ja juuri: T-virus. Pääosan Jovovich on hommaansa sopiva, välillä hieman etäinen, mutta tarpeeksi uskottava ja vetovoimainen. Muista en sano erikseen mitään, mukiinmenevää, muttei maailmaa kaatavaa.
Loppujen lopuksi kyseessä ei ole järin kauhistuttava tai muutenkaan kovin tunteita herättävä elokuva, eikä lunasta lähellekään kaikkia sille asetettuja toiveita. Homma tuntuu olevan ohi ennen kuin kunnolla kerkeää alkaakaan, ja se Resident Evilin massasta nostava mystinen ”valopilkku” puuttuu. Elokuva kestää useammankin katselukerran, mutta vaikea siitä on yhdelläkään kertaa löytää mitään uutta. Roimasti plussaa tulee tyylikkäästä lopusta, mutta muuten ainakin pienoinen omaperäisyyden puute vaivaa. Erikoismaininta vielä hyvästä soundtrackista, joka sisältää niin Marilyn Mansonin kuin Slipknotin kaltaisia herkkuja, ja on mukaan vielä sattunut yksi melko harvinainen Rammsteinin kappale.
