Cesar (Armand Assante) ja Nestor (Antonio Banderas) ovat Castillon veljekset, jotka ovat lähteneet Kuubasta Yhdysvaltoihin pakoon tappouhkausta, jonka teki paikallinen klubipohatta. Nestorin tyttöystävä Maria jäi Kuubaan kyseisen miehen luokse veljesten henkeä vastaan. Castillon veljekset ovat kuitenkin kovia muusikoita, jotka aikovat valloittaa 50-luvun Amerikan letkeillä lattarimamboillaan. Rockymaiselta lihatehtaalta löytyy pari kaveria, jotka ottavat osaa projektiin ja yhtyeen nimeksi isketään Mambo Kings. Tällaisista alkuasetelmista siis lähdetään.
Heti alkuun on kehuttava näyttelijätyötä. Ensinnäkin Armand Assante on suorapuheisen kuubalaisherrasmiehen roolissa aivan loistava. Jollain tapaa tyyppi muistuttaa eleillään Al Pacinon tunnettua kuubalaishahmoa, mutta silti kyseinen tyyli on aika kaukana tästä. Kova eläytyminen rooliin on nähtävissä ja useissa kohtauksissa Assante varastaa koko ruudun kokonaan itselleen katsojan voidessa vain hymyillä vierestä. Harmi, että hepun näyttelemiset ovat tämän leffan jälkeen jämähtäneet lähinnä b-luokan elokuviin.
Antonio Banderaksenkin nimi kuulostaa nykypäivänä monen korvassa pelkältä kiiltokuvapojulta eikä mies ole kyllä kuluvalla vuosikymmenellä ehtinyt näyttää osaamistaan kovin monessa leffassa. Joka tapauksessa tähän hänet on napattu Pedro Almodovarin kuuluisista 80-luvun elokuvista. Banderas näyttelee uskottavasti veljesten ujompaa osapuolta Nestoria, joka on naissuhteidensa kanssa jo menossa kirjaimellisesti sekaisin. Mainitsemisen arvoinen asia on myös trumpetin soiton opetteleminen. Aivan ensimmäisellä leffan puoliskolla Banderas jää hieman Assanten varjoon, mutta onneksi käsikirjoitus antaa hänelle myöhemmin enemmän ruutuaikaa. Tämän leffan jälkeenhän Banderas iski Hollywoodissa kunnolla kultasuoneen, kun juuri hänen ikäiselle ja näköiselle kaverille löytyi käyttöä monessa leffassa.
Myös sivurooleissa nähdään melkein kahden miespääosanäyttelijän tasolle yltävä loistava Maruschka Detmers, hieman liian pieneen rooliin jäänyt Raging Bullin Cathy Moriarty, leffoista Die Hard 2 ja Prinssille morsian tuttu kasvo Vondie Curtis-Hall ja sitten mambon oikeita tunnettuja nimiä kuten edesmenneet Celia Cruz ja Tito Puente. Ohjauskin on hyvää, mutta en lähde tuota puolta sen enempää kritisoimaan. Käsikirjoituskaan ei onneksi junnaa missään vaiheessa paikallaan joten kelloon tarvitse paljon vilkuilla.
Mambo Kings oli ilmestyessään kuulemma jonkin sortin hitti, mutta myöhemmin on vain jämähtänyt TV-yhtiöiden suurin piirtein kerran vuodessa näytettäväksi elokuvaksi. Voi olla, ettei tämä suureen yleisöön tehoa, mutta luulemma, että tämäkin on niitä elokuvia joita joko rakastaa tai vihaa. Meikäläisen kohdalla kyseessä oli kyllä onneksi ensimmäinen vaihtoehto. Suosituksia on vaikea lähteä jakamaan mihinkään suuntaan, mutta rennosta lattarimusasta pitävät saavat tästä varmasti paljon irti. Banderaksen ja Assanten näyttelijän taitoja joskus tuominneillekin suosittelisin myös Mambo Kingsia. Ihan täydellisyyteen ei Mambon kingit ylety, mutta kaukana ei onneksi olla.
”In the name of the Mambo, the Rumba, and the Cha cha cha.”
nimimerkki: JohnRambo
