Hugh Jackman, Evangeline Lilly, ärsyttävän näköinen pikkupoika ja robotteja nyrkkeilemässä. Real Steel lupailee kahta erilaista elokuvaa ennakko-odotusten perusteella. Se voi olla joko tiukkaa robottinyrkkeilyä, tai sitten itkudraamaa pienen pojan ympärillä. Onneksi Real Steel lunasti ensimmäisen odotuksen, ja osoittautui varsin toimivaksi elokuvaksi. Robottinyrkkeily on komean näköistä, ja ärsyttävän näköinen pikkupoikakin on lopulta vähemmän ärsyttävä. Real Steel on loppujen lopuksi melko positiivinen yllätys, sillä odotukset elokuvaan eivät olleet kauhean korkealla.
Real Steelin juoni siis rakentuu robottinyrkkeilyn ympärille. Elokuva sijoittuu lähitulevaisuuteen, ja ihmisnyrkkeily on historiaa, koska siitä tuli liian tylsää. Nykyään nyrkkeily tapahtuu robottien välityksellä, joita ihmiset ohjaavat ja käskyttävät. Robottinyrkkeilybisneksessä on mukana myös veloissa oleva entinen nyrkkeilijä, Charlie Kenton (Hugh Jackman), joka rakentaa robottinsa yhdessä Bailey Talletin (Evangeline Lilly) kanssa. Sattumoisin Baileyn isä toimi aikoinaan Charlien valmentajana. Charlie on velkaa ympäriinsä, ja robottinyrkkeilykään ei ota onnistuakseen, kun härkä tuhoaa miehen viimeisenkin robotin.
Samaan aikaan selviää, että Charlien 11-vuotias poika, Max Kenton (Dakota Goyo), on vailla huoltajaa, kun hänen äitinsä menehtyi. Charlie ei ole ollut missään tekemissä pojan kanssa ikinä, ja näin ollen ei halua edelleenkään olla. Mies suostuu ”myymään” pojan huoltajuuden pojan tädille (Hope Davis), ja tämän rikkaalle miehelle, Marvinille (James Rebhorn). Sopimukseen kuuluu kuitenkin se, että Max viettää kesän isänsä luona, kun täti ja Marvin lomailevat. Myynnistä saaduilla rahoilla Charlie investoi jälleen uuteen robottiin, Noisy Boyhyn, joka oli aikoineen menestyvä nyrkkeilijärobotti. Pian kuitenkin selviää, että myös Max on robottinyrkkeilyn ystävä, ja tietää asioista melko paljon. Kun poika vielä saa Noisy Boyn toimimaan, niin kaikki on valmista. Poika pakottaa isänsä ottamaan hänet mukaan, ja näin ensimmäinen ottelu on valmis alkamaan. Turpaan tulee, ja robottikin tuhoutuu.
Helpolla ei kuitenkaan lannistuta, vaan isä ja poika suuntaavat kohti suljettua romuttamoa, josta aikeena on varastaa mahdollisimman paljon osia uuteen robottiin. Erinäisten tapahtumien jälkeen mukaan tarttuukin toisen sukupolven sparrausrobotti, joka päätyy Baileyn salille Maxin vaatimuksesta. Sparrausrobotti on nimensäkin mukaan tarkoitettu sparrausvastukseksi, eli kestämään paljon iskuja, mutta ei antamaan niitä. Max kuitenkin on varma, että hän voi tehdä Atomista (robotin nimi) oikean nyrkkeilyrobotin. Kaikkien yllätykseksi Max voittaa ensimmäisen ottelunsa, ja tarina on valmis alkamaan. Atomilla on valmiiksi ns. ”varjomoodi”, eli se pystyy matkimaan ohjaajansa liikkeitä. Max asentaa vielä robottiin äänentunnistimenkin, ja sen jälkeen Charlie ”opettaa” robotin nyrkkeilemään.
Tästä alkaa kolmikon matka kohti oikeita otteluita, ja lopulta kohti ammattilaissarjaa. Se matka on varsin viihdyttävä.
Robottinyrkkeily näyttää hienolta, ja se on toteutettu todella tyylikkäästi. Rauta rutistuu ja päitä irtoaa, kun jättikokoiset robotit tuhoavat toisiaan ringissä. Iso plussa toteutuksesta, sillä robotit ovat luontevan näköisiä, ja itse toimintakin näyttää uskomattoman hienolta. 9-14-vuotiaalle pojankoltiaiselle Real Steelin toimintakohtaukset toimisivat varmasti aivan tajuttoman hyvin. Ne toimivat aikuisellekin hyvin, mutta lapsena niistä olisi varmasti saanut huomattavasti enemmän irti.
Itse tarinahan ei sinänsä ole mitenkään uusi, nyt on vain vaihdettu Rocky robotteihin. Toisaalta elokuvan ideanakaan ei varmasti ole olla mikään uranuurtaja. Real Steelissä pyritään myös rakentamaan draamaa melko alusta asti. Charlien ja Maxin suhde on vaikea, ja sillä pyritään saamaan elokuvaan lisää draamaa. Elokuvan alussa draama tuntuu katsojalle melko ”pakkopullalta”, koska sitä pyritään tuomaan niin selkeästi esiin. Isä, joka ei aluksi halua edes nähdä poikaansa, ja poika, jonka äiti on vasta menehtynyt – kliseistä, ja varsinkin elokuvan alkupuolella jopa ärsyttävää. Siihen toki vaikuttaa myös se, että Dakota Goyo vaikuttaa alussa todella ärsyttävältä pikkupojalta, mutta onneksi hahmon kehityksen kautta suurin ärsytys laantuu, ja poika tekee varsin hyvän suorituksen. Isän ja pojan suhde kehittyy melko nopeasti, kun yhteinen sävel löytyy.
Real Steel on varsin viihdyttävä elokuva, vaikkakin aika väkinäiseltä tuntuva draama ehkä hieman viihdearvoa heikentääkin. Hugh Jackman tekee varsin toimivan roolin Charlie Kentonina, ja venyy roolissaan hyvin. Alussahan Kentonilla menee todella huonosti, ja velat vain kasvavat. Loppua kohden asiat alkavat toimimaan, ja pääseepä Jackman näyttelemään taitojaan ja lihaksiaan elokuvan edetessä. Evangeline Lillyn roolista ei toki voi mitään huonoa sanoa, nainen tekee perusvarman suorituksen, ja tukee hyvin Jackmanin ja Goyon työskentelyä. Dakota Goyo tekee hyvän roolisuorituksen, kun ottaa huomioon nuorukaisen iän. Real Steel on melkoinen ponnahduslauta pojan uralle. Real Steel on hyvillä roolisuorituksilla varustettu pätkä, joka kyllä jaksaa viihdyttää kestonsa ajan.
Musiikkipuolelta löytyy hienoja kappaleita, ja mukana on mm. Tom Morelloa, sekä Eminemiä. Muutenkin musiikkivalinnat uppoavat hyvin, ja sopivat täydellisesti elokuva tunnelmaan. Ei Real Steel mikään uusi Rocky ole, mutta se on todella komea elokuva, joka jaksaa viihdyttää useammankin katselukerran. Robottinyrkkeily herättää pienen pojan jokaisessa katsojassa ainakin hetkeksi – joissakin jopa pidemmäksi aikaa. Elokuva lopetus on varsin positiivinen yllätys, koska siinä vältetään ainakin yksi paha sudenkuoppa. Real Steel on hyvä elokuva, jota voi suositella ainakin roboteista pitäville.
