Tiedän että sinulla on muitakin kiireitä, mutta saisitko raivattua vapaaksi 117 minuuttia elämästäsi? Saisit vai? No hyvä, tässä olisi Oliver Stonen loistava mediasatiiri Natural Born Killers, joka olisi syytä katsoa. Ei hätää, siinä on paljon väkivaltaa ja muitakin räikeyksiä, jaksat varmasti läpi koko kaksituntisen leffan. Maltahan vain hetki, kohta se lähtee pyörimään…
Natural Born Killers perustuu tosielämään. Ei niinkään tositapahtumiin, mutta tosielämään. Se kertoo kahdesta toisilleen lupautuneesta sarjamurhaajasta, Mickey ja Mallory Knoxista, jotka valloittavat nuorison sydämet, Time-lehden kansikuvat ja television parhaan katseluajan leiskuvan lemmen ja järjettömän väkivallan värittämällä ristiretkellään. Koko maailma on aivan lääpällään mediaseksikkäisiin murhaajarakastavaisiin, mutta eihän kukaan heidän tekojaan silti varsinaisesti hyväksy. Ehei, kyllähän kaikki vielä ihmiselämää arvostavat, mutta…ovathan he niin tyylikkäitä! Niin ja mikäpäs siinä, eihän kenenkään tarvitse välittää, hehän ovat vain julkkiksia TV-ruudulla, kuten heidän uhrinsakin. Eivät he ole ihmisiä.
Vaan eipä tällainen MTV-ideologian mukainen täysillä eläminen voi kauan jatkua, Mickey ja Mallory jäävät kyllä kiinni. Sehän passaa loistavasti, kun nämä kaksi yhteiskuntaan sopimatonta olentoa saadaan pakattua laitojaan myöten täyteen vankilaan muiden raivohullujen tappajien sekaan, välillä heitä voidaan tökkiä kepeillä kun psykiatrilaumat penkovat heidän sairaita mieliään ja esittelevät näkemyksiään television talk show -ohjelmissa. Kunhan vain pysyvät poissa, ettei tarvitse huolehtia omasta hengestä. Media ei kuitenkaan jätä massoja kiinnostavia hirviöitä rauhaan, roskaohjelmien reportterit seuraavat murhaajakaksikkoa vankilan muurien sisäpuolelle ja virittävät viimeisestä haastattelusta kaikkien aikojen televisiotapahtuman. Kun aletaan leikkiä tulitikkujen kanssa tällaisessa ruutitynnyrissä, ei voi seurata mitään hyvää. Eikä siitä seuraakaan.
Elokuvan tarina on alusta loppuun kieroutunutta amerikkalaisen pikaruokayhteiskunnan irvikuvaa, eikä tyyli jää tässä ollenkaan jälkeen. Raju väkivalta kuvataan äärimmäisen viihteellistettynä, äärimmäisen räikeänä ja äärimmäisen tarkasti, juuri niin kuin ihmiset haluavatkin. Leikkaus ja kuvaus pelaavat muun kokonaisuuden kanssa samaan pussiin, luoden elokuvasta niin kammottavan sekamelskan, ettei sitä haluaisi edes katsoa, ellei se loisi tätä visiota niin taidokkaasti, tehden samalla hyvin selväksi sen, mille se irvailee. Aluksi nähdään kohtaus yhdestä kuvakulmasta. Eikö se miellytä? No tässä on sama kohtaus eri kuvakulmasta ja vieläpä mustavalkoisena. Miellyttääkö? Mutta sehän on ollut siinä jo ainakin kolme sekuntia, vaihdetaan äkkiä täysin toiseen kuvakulmaan ja tällä kertaa vihreän sävyillä. Sitten jotain muuta…ääh, eihän tämä ole edes samaa elokuvaa…no jätetään se sinne kuitenkin, kyllä se jotenkin siihen liittyy. Sitten vaikkapa elokuvan hahmoja piirrettyinä. Tai jotain.
Natural Born Killers ei ole kenellekään helppo elokuva, vaikka se onkin satiiri äärimmäistä helppoutta tavoittelevasta yhteiskunnasta. Yhtä aikaa sekavat, räikeät ja todella tarkkaan harkitut visiot vyöryvät katsojan verkkokalvoille lävistäen silmämunat ja vatkaten aivot harmaaksi, toimimattomaksi puuroksi, ja juuri tällainen olo katsojalla varmasti onkin elokuvan jälkeen. Vasta sitten hän saa tarpeeksi aikaa, tarpeeksi rauhaa, jotta voi miettiä, mitä edes tuli nähtyä. Tämä tyyli on varmasti monelle liikaa, ja jos tämä elokuva näytettäisiin televisiossa, monet sitä katsomaan alkaneet saattaisivat vajota kanavasurffailuun ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen. Kenties he ovatkin siis sisäistäneet Oliver Stonen vision? Kenties he tekevät sillä kunniaa tälle välitöntä tyydytystä vaativaa yhteiskuntaa kritisoivalle elokuvalle. Tai ehkä eivät, kuka sitäkään voisi tietää.
Mahtava elokuva.
nimimerkki: Aleksanteri
