Yläpuolella lukevassa repliikissä vain on niin paljon ”sitä jotain.” Se on ns. ”kuolematon repliikki”, toteamus, joka saa jokaisella kerralla hymyilemään. Se on vaikuttava repliikki, täynnä maagista tunnelmaa. Hyvin, hyvin vaikuttava ja lämminhenkinen, mutta silti maanläheinen ja räävittömän hauska virke. Ja mikä tärkeintä, se tiivistää mahtavasti koko elokuvan hengen. Ja itseasiassa kaikki nuo yhden repliikin kuvailuun käytetyt termit olisi voinut säästää itse filmin kuvailemiseen. Tämä elokuva on Hal Ashbyn 1970-lukulainen mestariteos, Saattokeikka.
Kersantti Billy Budduskey, rääväsuinen, laivastossa palveleva mursuviiksimies, joka polttaa sikareita, puhuu taukoamatta, kiroilee kuin, no, niin, kuin merimies ja haluaisi kovasti lisänimen ”Badass”, sekä vastahankainen, hiljainen ja cool musta mies, kersantti ”Mule” Mullhall lähtevät ns. paskakomennukselle. Kessujen tehtävänä on kuljettaa hieman yksinkertaisen oloinen nuorukainen, 18-vuotias Larry Meadows Portsmouthin vankilaan. Miehillä on viikko aikaa, ja alkuperäissuunnitelman mukaan he voisivat vain tiputtaa pojan linnaan, ja painua itse viideksi päiväksi juhlimaan. Mutta kun ukoille selviää, että Meadows sai kahdeksan vuotta koppia ja potkut laivastosta vain, koska yritti varastaa jonkun korkeamman sotaherran vaimon poliokeräysrahat, ja ettei Meadows ole nähnyt elämää vielä ollengan, on aika viedä poika viettämään vähän kunnon iltaelämää.
Elokuvan henkilöhahmot eivät oikeasti ole yhtään niin kliseisen tuntuisia, kuin miltä ne kuvailtuina kuulostavat. Nicholson, Young ja Quaid rakentavat kaikki roolinsa upeasti, ohjaaja Ashby on pitänyt koko paketin tiukasti kasassa ja soluttaa realistisen ja surullisen draaman sekaan tasaisesti räkäisiä nauruja irroittavia vitsejä, muttei silti vedä yli tai anna homman mennä pelleilyksi. Suurimmat pisteet antaisin silti, apinan raivolla roolinsa kiskaisevan Nicholsonin, lisäksi käsikirjoittaja Robert Townelle, joka on onnistunut kirjoittamaan yksinkertaisesta aiheesta kriittistä satiiria, koskettavaa draamaa ja suoraa puhetta sisältävän, humaanin ja äijäenergialla kyllästetyn teoksen, ehdottoman helmen, joka jokaisen tulisi nähdä. Vaikea uskoa, että sama mies meni myöhemmin, ja kynäili sellaisetkin flopit, kuin kummatkin Vaaralliset tehtävät tai Tequila Sunrisen. Noh, löytyyhän Townen meriittilistalta Saattokeikan lisäksi toinen legendaarinen Nicholson-filmi, Chinatown!
Saattokeikka on kova pläjäys, hieno äijädraama, joka aina tasaisin väliajoin täytyy kaivaa esiin ja katsastaa. Jostain kummallisesta syystä harva enää nykyisin muistaa ko.leffaa, ja tämä on suuri vääryys. Pläjäys ei kalpene yhtään vertailussa muiden aikakauden klassikoiden kanssa!
