Heikki Nousiaisen vahvalla intensiteetillä tulkitsema Jaakob asuu vanhaa pappilaansa. Jos ei tuuli puhaltaisi sen villiintyneen pihamaan puskissa tai vesi tippuisi sen lahon katon läpi, voisi luulla ajan pysähtyneen kokonaan. Vuosien haurastama Jaakob ei enää näe. Mutta Jaakobille satelee kirjeitä, joiden lukemiseen hän pyytää apulaista. Sellaisen vanhus myös saa, kulmikkaasta ex-elinkautisvanki Leilasta. Leilan roolissa nähdään siihen niin fysiikaltaan kuin herkkyydeltäänkin oiva Kaarina Hazard.
Klaus Härön Posta pappi Jaakobille -elokuvasta piti tulla pieni tv-elokuva. Levittäjäyhtiö näki siinä kuitenkin potentiaalia muuhun, joten tv:ssä pappi Jaakob ei ihan vähään aikaan postia tule saamaan. Valkokankaalla kuitenkin näkee, ettei tätä elokuvaa sinne ole alun perin ajateltu; Postia pappi Jaakobille on leikattu niin tiiviisti tietyn tv-paikan aikarajoituksia myötäillen, että pari ajallista siirtymää jopa räpsähtää verkkokalvoille kömpelön klaffivirheen tavoin. Kun elokuvan roolitus kuitenkin on onnistunut ja sisältö voimakas, pitempi viipyminen esimerkiksi Leilan ja Jaakobin kirjeidenlukuhetkissä ei olisi pahitteeksi. Leffassa olisi ollut vielä tilaa varsinkin isolla kankaalla oikeuksiinsa pääseville Terrence Malick -tyylisille luontokuville, eli kuville, jotka eivät ole mukana vain kauneutensa vuoksi, vaan osana tarinaa.
Juonellisesti Postia pappi Jaakobille ei leffojen suurkuluttajaa välttämättä yllätä, mutta se ei tunnu olevan tämän elokuvan tarkoituskaan. Hazardin ja Nousiaisen hienovireiset, kuvaaja Tuomo Hutrin runsaiden lähikuvien kautta upeasti välittyvät tulkinnat kahdesta hyvin erilaisesta ihmisestä – väkivaltarikollisesta ja sielunpaimenesta – ovat rainan kiehtovinta antia. Lisäksi se tapa, jolla Härö ja alkuperäiskäsikirjoituksen tehnyt Jaana Makkonen käsittelevät monelle ehkä kuivan kuuloista aihetta, uskoa, on nerokas. Talouden laskusuhdanteessa (ja miksei joskus muulloinkin) on hetkiä, jolloin kuka tahansa voi äkkiä tuntea olevansa merkityksetön kuin madon jätös. Postia pappi Jaakobille nostaa esiin rinnastuksia, joiden kautta itse kukin voi löytää helpotusta tuolle tunteelle. Sitä ajatellen tämän elokuvan parissa on hienoa harrastaa pakoa todellisuudesta.
