Tälle elokuvalle on vaikea keksiä genreä. Se on toki määritelty romanttiseksi komediaksi, mutta sitäkin paremmin se sopii retroelokuvien (Ed Wood, Chicago, Austin Powers…) monipuoliseen listaan. Tällä tarkoitan sitä, että leffa näyttää jossakin mielessä siltä kuin se olisi tehty edustamansa lajityypin kulta-aikana. Vähät rakkaudesta lainaa onnistuneesti 60-luvun Doris Day -komedioiden ulkokuorta, tarinankerrontatapoja ja jopa sen näyttelijät esiintyvät kuten Day ja kumppanit ammoin. Tuloksena on raikasta hömppää, jota on loistavan toteutuksensa ansiosta nautinto katsoa.
Elokuva kertoo Barbara Novakista (Zellweger), joka julkaisee yllättäen bestselleriksi kohoavan kirjan. Kirjassaan hän opastaa 60-luvun naisia käyttäytymään miesten lailla ja unohtamaan haaveilut rakkaudesta. Kun vaimot kääntyvät miehiään vastaan ja Novakin kirjaa myydään yhä vain enemmän ja enemmän, jonkun (miehen) on pakko tehdä asialle jotain. Toimeen tarttuu kaupungin kovin naistenmies Catcher Block (McGregor), joka päättää asettaa Novakille kieron ansan.
Näyttelijöiden kemiat toimivat. Spanielimainen Zellweger on elementissään, McGregor taas osaa virnistellä härskisti vaikka viiden James Bondin edestä. Ylinäyttelevät sivuosaihmisetkään eivät tämän tyypin elokuvassa voi näyttää huonoilta. Esim. Niles Cranet heittävä David Hyde Pierce on kertakaikkisen hauska, vaikka hänen tikku-ukkoilussaan ei juuri mitään uutta ole.
Elokuvan puvustus on hoidettu taidolla. Kulissit on rakennettu asiaankuuluvan liioitellusti. Musiikissakaan ei ole valittamista. Lätyn lisämateriaaleista käy ilmi, että säveltäjä Marc Shaiman suorastaan hinkui saada säveltää jotakin tällaista (eli soundtrackin, jolla henkilöteemojen ja juonen mukailun lisäksi on musiikillisia tehosteita eleille). Totta tai ei, juttu skulaa. Rento leffa, joka yllätti positiivisesti.
