Koirat ovat kivoja otuksia, eikö? Niiden kanssa on mukava kuljeksia pitkin merenrantaa tai istua illan pimetessä takkatulen ääressä. Luonnollisesti ne tekevät kaiken, mitä omistaja toivoo: pysyvät kiltisti paikoillaan tarvittaessa, jättävät huonekalut ja kaikki pureskeluun soveltuvat materiaalit rauhaan sekä tottelevat käskyjä tilanteessa kuin tilanteessa. Tai sitten ei. Sympaattinen labradorinnoutaja Marley ehtii tekemään kaikki klassiset temput, mitä ajatella voi, omassa nimikkoelokuvassaan Marley & me (2008).
David Frankelin ohjaama draamakomedia kertoo toimittajapariskunnasta, joka aloittelee yhteistä perhe-elämäänsä. Yhteinen koti on hankittu, oman alan työpaikat löytyneet ja enää puuttuukin seuraava askel -yhteinen lapsi. John (Owen Wilson) ei kuitenkaan heti lämpene ajatukselle, vaan päättääkin ystävänsä kehotuksesta hankkia vaimolleen Jennylle (Jennifer Aniston) korvikkeeksi koiranpennun. Helpoksi luultu ratkaisu osoittautuukin aivan muuksi, kun vallaton karvaturri säheltää menemään. Juoni etenee sopivan vauhdikkaasti kuvaten perheen arkea ja kuukausien ja vuosien vieriessä myös John huomaa haluavansa perheenlisäystä.
Elokuvan alkupuoli on kepeää huumoria, joka muodostuu lähinnä Marleyn tempauksista. Koiran seikkailut tottelevaisuuskoulutuksessa tai kiipeäminen ulos liikkuvasta autosta ovat ihan mukavia yksityiskohtia, jotka nostavat hymyn huulille, mutta enemmänkin juttuja huumoriosastolle olisi toivonut. Elokuvan komiikka jää siis vähäiseksi, mikä nostaa teoksen draama-arvoa. Se kertoo sympaattisen tarinan etenkin päähenkilö Johnin kasvusta tuoreesta aviopuolisosta perheenisäksi. Elokuva on lämminhenkinen koko perheen draama, joka on parhaimmillaan sovellettavissa myös tosielämään. Rajuja juonenkäänteitä ei ole odotettavissa, mutta tarinan ydin onkin juuri tavallisen arjen kuvauksessa. Hieman venytetty loppu on tunteita herättävä ja surullisen kaunis kuvaus elämän kiertokulusta, joka jää varmasti jokaiselle katsojalle parhaiten mieleen.
Owen Wilson on yllättävä valinta näinkin draamalliseen elokuvaan, sillä tämä kasvo on tunnettu enemmän niin sanotuista kohelluselokuvista, kuten Kuokkavieraat tai Starsky & Hutch. Wilson räpeltää roolinsa kuitenkin kohtuuhyvin läpi , ja osoittaa ainakin osassa kohtauksissa pystyvänsä myös näihin vähän vakavampiin rooleihin. Jennifer Aniston sen sijaan on oiva valinta naispäähenkilöksi, vaikka hänen hahmonsa jääkin vähän kaukaisemmaksi. Kemia Wilsonin ja Anistonin välillä on suhteellisen hyvä ja dialogi pääosin toimivaa koko elokuvan ajan. Luonnollisesti perheen lemmikki saa paljon ruutuaikaa, mikä innostaa varmasti koiraihmisiä ja miksei muitakin.
Jos jotain miinusta täytyisi antaa, se liittyy lähinnä juonellisiin kohtiin. Esimerkiksi Johnin suhde läheiseen ystäväänsä jää heidän viimeisessä kohtauksessaan hieman kysymysmerkiksi, mutta toisaalta se on helposti katsojan itse pääteltävissä. Elokuva rullaa monen vuoden läpi ja puolivälissä ei enää ehdi kauaa olemaan kiinni ajassa. Tästä seuraa se, että päähenkilöiden tekemien päätösten motiiveihin ei pureuduta sen syvällisemmin. Koska näyttelijät ja ohjaaja osaavat kuitenkin hommansa ja mielenkiinto säilyy koko ajan, lähes olemattomat puutteet eivät kuitenkaan häiritse.
Marley & Me on kokonaisuudessaan positiivinen yllättäjä, joka erottuu jenkkidraamojen massasta realistisuudellaan ja arkisella kuvauksellaan. Se jättää surullisesta lopustaan huolimatta jälkeensä hyvän mielen ja ajatuksia siitä, mitä arkinen, todellinen onni on. Elokuva perustuukin tositarinaan, joka on siirretty onnistuneesti romaanista valkokankaalle.
