Kolmas täyspitkä kokoelma Jackass-porukan temppuja jatkaa kahden edellisen elokuvan ja niitä edeltäneen TV-sarjan viitoittamia polkuja. Kyseessä on jälleen sketsikokoelma, joka sisältää hurjia temppuja, rutkasti itsensä satuttamista, eritteillä pelleilyä, käytännön piloja ja piilokameratyyppisiä sketsejä. Jackassille tuttua huttua siis, eikä kyseisen jengin diggaajille ole luvassa pettymystä. Edellisten osien tavoin kyseessä on noin puolitoistatuntinen sketsikooste Johnny Knoxvillen johtaman porukan toilailuista. Jackassin aloitusvuosista on jo kymmenisen vuotta aikaa, mutta äijillä riittää vielä tehoa, eikä väsähtämistä ole havaittavissa. Ideat eivät kuitenkaan enää ole yhtä tuoreita ja pientä toistonkin makua jo leijailee ilmassa.
2000-luvun alussa pyörinyt televisiosarja iski teinivuosinani varsin kovaa ja konservatiivisille arvoille keskisormea näyttävä meininki tarjosi mahtavaa huumoria. En kutsuisi itseäni miksikään kovaksi Jackass-faniksi, mutta aikoinaan porukan hölmöily oli varsin kova juttu. Ensimmäinen elokuvaviritelmä oli todella onnistunut paketti ja nostaisin sen ehdottomasti viime vuosikymmenen parhaiden komedioiden joukkoon. Noin 15-vuotiaana teoksen nähdessäni nauroin useassa kohdassa vedet silmissä. Toinen osa ei potkinut enää yhtä lujaa, kun sketsikokonaisuus ei tuntunut olevan yhtä tasokas kuin aikaisempi yritys. Kuitenkin Jackassin ensimmäinen jatko-osakin löysi tiensä nauruhermooni onnistuen olemaan todella viihdyttävä pätkä katsottuna yhdessä parin kaverin ja useamman kaljan kanssa. Nyt katsottuani tämän uusimman paketillisen eritehuumorin juhlaa tyttöystävä kainalossani, niin enää en nauranut yhtä useaan otteeseen. Olen ehkä jollain tasolla kasvanut aikuisemmaksi (vaikka en ole sitä itse huomannutkaan) tai sitten porukan uho on hieman latistunut. Syytä on ehkä molemmissa.
Toisin kuin aloitusvaiheessa, niin Knoxvillellä ja kumppaneilla on rutkasti rahaa. Tiedossa on myös, että uuden Jackass-filmin tekeminen tuottaa sitä lisää, sillä floppaamisen vaaraa ei oikeastaan ole. Ehkäpä äijien rikastuminen on vienyt parasta terää jengin anarkistiselta puolelta. Jackass 3 (teatterikierroksella Jackass 3D, mutta kotisohvalla filmiä tuijotellaan kaksiulotteisena) tarjoaa muutamat hyvät naurut ja useammatkin hymyt, mutta kokonaisuus toimisi aivan yhtä hyvin leikattuna puolituntisiksi lisäjaksoiksi vanhaan sarjaan. TV-sarjassa ja varsinkin ensimmäisessä elokuvassa loistanut pottuilu tavallisen kansan arvomaailmalle ei pääse nostamaan päätään kuin muutamassa kohdassa. Nämä muutamat piilokameratyyliin toteutetut sketsit aiheuttavat välitöntä naurua tavallisen kaduntallaajan äimistellessä pienikokoisten ihmisten joukkotappelua tai vanhan papan irstailuja. Ryhmän parhaita oivalluksia ei ole tällä kertaa mukana, vaan suurin osa ruutuajasta menee katsellessa oksennusreaktioita aiheuttavia koitoksia, joissa esim. sotkeudutaan yleisövessan jätöksiin, maistellaan kaverin pershikeä ja piereskellään erilaisiin esineisiin. Porukan energiassa ei ole väsähtämistä näkyvissä, mutta yleisessä meiningissä sen sijaan on. Näin räävitön (ja jopa paljon härskimpikin) huumori on jo näinä päivinä liian nähtyä, joten kaiken irstauden takana pitäisi olla jotain kekseliäämpää. Pelkkä kohauttaminen ei enää riitä. Varsinkin kun Jackassin innoittamia filmejä ja TV-sarjoja on nähty vuosien varrella useampia kappaleita, niin kohauttamisen rajoja on nostettu yhä korkeammalle.
Johnny Knoxville, Steve-O, Bam Margera ja kumppanit ovat selvästi todella hyviä kavereita keskenään nauttien siitä, että saavat tehdä yhdessä tätä elokuvaa. Porukka on jo kymmenen vuotta pysynyt yhdessä, mikä on varsin hieno saavutus. Heidän ilonpitonsa välittyy kotikatsomoon saakka, mikä tekee Jackass 3:sesta katsomisenarvoisen räpellyksen. Tekemisen ilon vuoksi tätä kolmatta pellenäytöstä ei voi siis pitää täytenä rahastuksena. Porukan parhaimpien juttujen tasolle ei millään päästä, vaikka Duudsonitkin vilahtavat kuvioissa. Kokonaisuus on keskinkertainen, mutta ajaa asiansa lauantai-illan viihteenä.
Leffateattereissa nähtiin 3D-versio, mutta en usko sen tuoneen kokonaisuuteen mitään uutta. Saman asian ajaa varmasti yhden ulottuvuuden vähemmän omaava DVD-versio, jossa on saatavilla teatteriversion lisäksi muutaman minuutin enemmän materiaalia sisältävä ”Director’s cut” -versio. Tämä arvostelu on tehty sen pohjalta, mutta tuskinpa näissä versioissa mitään oleellista eroa on. He, jotka eivät saaneet vielä tästä pelleilystä tarpeekseen, niin luvassa on helpotusta Jackass 3,5:n merkeissä. Kyseessä on kokoelma sketsipaloista, jotka eivät tähän painokseen mahtuneet mukaan. Sitä odotellessa kannattaa katsella vaikka se loistava ykkösosa uudestaan.
