Perus-action puolustaa paikkaansa leffagenrenä, kun vain fiilis katsomiseen on oikea. Tappava-ase, muutama saunakepukka ja homejuustoa sekä suolakeksejä –yhdistelmä toimii.
Tappava ase oli 80-luvun kassamagneetteja jossa puolimielihullu poliisi Martin Riggs löi läpi. Säpäkkä sanailu lähes eläkeikäisen partnerin kanssa, kiperät pelastumiset pahisten kynsistä ja hullun kiilto silmissä olivat taattua kamaa takatukan aikaan. Sarjaa viriteltiin nelososaan saakka mutta parasta antia olivat ekat Tappavat aseet. Die Hardiin verrattava elinkaari kesti yllättävan kauan.
Mel Gibson on omimillaan puolihulluna kyttänä. Äijä on osoittanut myöhemmin myös muuntaumiskykynsä, onneksi. Danny Gloverin esittämä poliisivanhus on parivaljakon moraali ja tasapaino. Perinteisistä dekkarielokuvista tuttua poliisiroolia vetävä ukkeli on pistetty madmanin kaitsijaksi. Hyvä kaksikko, mutta aikansa kutakin. Ykköosassa homma on kohdillaan, kun touhu on vielä suht’ freshiä.
Tappavan aseen voi helpostikin katsoa useampaankin kertaan, kuten varmaan meistä monet ovat tehneetkin. Kiitos TV:n eri kanavien uusintojen. Miinuksena Tappava ase 1:lle on iänikuinen jenkkien Vietnam-syndrooma. Patoutumia ja takaumia Namista ammenetaan mitä ihmeellisimpiin yhteyksiin. Luulisi aiheen kyllästyttävän jo leffamaakareita, ja ennen kaikkea katsojia lätäkön tuolla puolenkin.
Ja pakkohan tämä on ottaa esille: Gary Busey pahiksena. Ukon naaman kun näkee ekan kerren leffassa, tietää mitä mitä tuleman pitää. Pohjalaisia pahempi uho pitkin matkaa ja lopussa läski tummuu. Patenttiratkaisu.
Tappava ase räjäytyksineen ja selviytymisineen on kaikesta huolimatta aikaa kestätävä tuotos jota on jäljitelty jälkeenpäin. Keskikaistan nostalginen raina, jota voi tuijotella laatikko nollilla.
