Brian De Palma ohjaajana on värikäs tapaus. Kaverilta löytyy niin rikoselokuvia, avaruusseikkailuja, toimintaa, sekä kauhua; 70-luvulta 80-luvulle herra ohjaili muutaman hyvän kauhupätkän, mutta Carrie on niistä ylivoimaisesti paras. Elokuva myös kohoaa Stephen King -filmatisoinneista top 5 joukkoon The Shawshank Redemptionin, The Green Milen, The Mistin (2007) ja The Shiningin rinnalle.
Carrie on viimeistä vuotta lukiossa oleva tyttö, joka asuu uskoon hurahtaneen sekopäisen äitinsä luona vaaleassa omakotitalossa. Carrieta on aina kiusattu koulussa hänen erilaisuutensa vuoksi ja tämä kaikki erilaisuus johtuu äidistään, joka ei anna hänen tavata poikia, ei anna meikata, eikä kerro tytölle mitkä ovat kuukautiset; eräänä päivänä, koulussa urheilutunnin jälkeen ne alkavat ja siitä alkaa komea koston fantasia, joka laajenee äärimmilleen ja lopulta räjähtää.
Parasta, kaunista!
Spacekin roolisuoritus tuhoisia voimia omaavana Carriena on jotain aivan sanoinkuvaamattoman loistavaa. Tanssiaiskohtauksessa nousivat kookkaammallakin paljon nähneellä miehellä ihokarvat pystyyn, kun Carrien mielipuolinen katse piti huolen siitä, ettei tanssisalista lähdetä ilman rangaistusta. Sissy saikin tästä paras naispääosanäyttelijä Oscar-ehdokkuuden, mutta pysti jäi saamatta, vaikka ehdottomasti olisi ansainnutkin sen. Myös Piper Laurie Carrien mielipuolisena äitinä Margaret Whitenä sai Oscar-ehdokkuuden (paras nais-sivuosanäyttelijä), mutta sekin jäi saamatta, vaikka todella hienosti roolinsa purkkiin pistääkin.
Elokuvassa nähdään myös Travolta, jonka ensimmäinen kunnon elokuva on tässä. Mies kiusaamisen ultimaattisena pahiksena tekee työnsä kohtuu hyvin, ei mitään suurempaa valittamisen aihetta hänestäkään, kuten ei muistakaan kiusaajista.
Hyvän, osittain erinomaisen näyttelijäkaartin tähdittämä, De Palman loistavasta ohjauksesta nauttiva mieleen loppuelämäksi pureutuva ja opetuksen antava trilleri, mikä pitäisi näyttää kaikissa kouluissa jo ala-asteella. Loppuisi se kiusaaminen.
