Laskuhumalan vietyä voiton ei kannata enää juoda. Eikä buumin käännyttyä voimakkaaseen alamäkeen kannattaisi enää vääntää jatko-osaa. Ei ainakaan pakolla. Niinhän ne perusopit menevät, mutta täytyy myöntää, että turtlemanian hiipumisesta huolimatta vuoden 1993 Turtlesilla on omat hetkensä.
Turtlesien kolmas osa vie teini-iän kapinasta kärsivät ninjakilpparit nelisensataa vuotta taaksepäin muinaiseen Japaniin. Ihan vain sen takia, että tuossa samuraiden luvatussa maassa on oikeutettua koikkaroida ja mätkiä kahta kauheammin. Ketään ei toki kiinnosta pintapuolisen aikamatkailuteeman ja paluun 60 tunnin aikarajan kliseisyys. Joka tapauksessa kilppareiden rakas toimittajaystävätär April katoaa eri aikaulottuvuuteen ja pelastusreissuhan siitä seuraa.
TMNT III on tarjoaa loppuun saakka hölmöä, mutta vauhdikasta menoa – ei kuitenkaan kahden aiemman osasen riemukkuudella. Edes aikahypyn jälkeen leffa ei malta pysähtyä tutkiskelemaan kulttuuri- ja aikahypähdystä, vaan siitä mennään lähinnä hyppimään hepan selästä kuralampeen ja siitä seuraavan vitsihetken kautta takaisin taisteluiden pariin. Puolenvälin paikkeilla nähtävässä tekohengityspelastuskohtauksessa meno on rauhallisimmillaan ja monella tapaa inhimillisimmilläänkin. Toisaalta voidaan olla monta mieltä siitä pitääkö kilpikonnista kertovan seikkailun tarjota inhimillisyyttä. Vaiko vain pizzalle tuoksahtavaa mäiskettä?
Parhaimmillaan leffa on viljellessään tukuittain viittauksia vanhempaan leffatuotantoon. Toki niistäkin suuri osa on pakkokamaa pakollisiin läppähetkiin, mutta kyllähän Turtlesit omat ” go ahead punk, make my day” –kommenttinsa ovat ansainneet. Martial arts –osasto on teeman mukaisesti esillä kiitettävästi. Taistelullisesta taituruudesta huolimatta kokonaisuus ontuu liiaksi, olisikohan mätön tuoksinassa tullut pari iskua kilven alle?
Ykkösosasta takaisin ruutuun on selvinnyt Fonzien mieleen tuova, coolihko mailasankari Casey Jones (Elias Koteasilla jopa kaksoisrooli!) eikä Apriliakaan tarvitse vaihtaa toistamiseen, vaan Paige Turco jatkaa puoliavuttoman toimittajatypyn osassa (”This is absolutely the worst rescue I have ever had!”), ilmeisesti tuottajien toivelistan mukaisesti sääret paljaina. Pääosatähdet ovat tutunoloista, no ok, hieman entistä heikompaa, pizzaläppää roiskivia synkattuja kilpparipukutaistelijoita.
Jos allekirjoittanut oikein muistaa, TMNT III:n myötä kauppoihin saatiin samat vanhat figuurit uusilla japsitaistelutamineilla varustettuna. Se oli juurikin sitä alamäen epätoivoista estämistä, mutta leffa ei tehtävässään onnistunut – Suomen markkinoilla se unohdettiin hyvin pian. Ei vähiten siksi, että 1600-lukulaiset pahikset valkaistuilla hampailla, tehotoistetut kuraanlentämisvitsit ja itse aikamatkatarinan onttous eivät aivan ole Turtles-saagan arvoisia elementtejä. Pizza ja muinaisten taistelijoiden kiekkointoilu sen sijaan toimivat piristeinä. Muutenkin yleinen letkeys pitää pahimmat ärsytyksenaiheet kilpien alla – erossa katsojasta.
Teknologian viime vuosien huiman kehityksen TMNT 3 esittelee tarinansa sivussa vahingossa. Mutta siltikään siitä ei saa mitään täysin turhanpäiväisintä krapulaansa potevaa elokuvanpahasta.
