Tämä elokuva on outo ja kärjistetty! Se kertoo yhden nuoren miehen kulusta paikasta toiseen surrealistisessa – tai ihan oikeassa yhteiskunnassa. Nuori mies on avoin, rehellinen ja vilpitön – mutta ahne menestymään. Melkein kaikki muut ovat kylmiä yhteiskunnan vaatimukset ymmärtäviä epäihmisiä (tai sitten oikeita). Poliisit ovat roistoja ja pamputtavat, tuomarit puhuvat oikeudesta ja antavat vankeutta syyttömille, liikemiehet tuntevat vain rahan ja myyvät vaikka läheisensä. Ja vähän väliä elokuvassa siirrytään studioon, jossa Alan Price (Animals-yhtyeen rumpali) laulaa juoneen sopivia loistavia kappaleita. Alan ja elokuvan sankari kohtaavat elokuvassakin “keikkabussissa”, johon sankari saa kyydin ja kohtaa siellä elämänsä naisen, Patrician – Helen Mirrenin, joka oli nuori ja nätti.
Näin elokuvan ensimmäisen kerran elokuvissa muinoin ja se vaikutti niin paljon, että elokuvan sound track piti ostaa levynä. Elokuva tuli joskus televisiosta, josta sain sen onneksi videolle.
Elokuvassa on mielestäni hyvin samanlainen perusvire kuin Kellopeliappelsiinissa ja yhteiskuntakin on samalla tavalla sairas. Onko elokuva draamaa, fantasiaa vai peräti scifiä – ottaa nyt siitä selvän. Ainakin se on musiikkia, josta se saa arvosanaksi 5+.
