Manoj Night Shyamalan tarjosi käsikirjoitustaan aikaisemmin yhteistyötä tehneelle Disneylle, joka ei tajunnut miehen käsikirjoitusta ollenkaan. Shyamalan loukkaantui verisesti ja vahvat näkemykset omaava visionääri vei kässärinsä kilpailevalla studiolle Warner Brosille, joka hyväksyi käsikirjoituksen. Elokuva on kuitenkin flopannut pahasti lippuluukuilla ja kriitikot ovat murhanneet taiteilijan elokuvan totaalisesti. Sääli. Kyseessä on kuitenkin persoonallinen amerikkalainen fantasiaelokuva, jollaisia saisi näkyä enemmänkin.
Pari sanaa juonesta: Cleveland Heep (Paul Giamatti) on änkyttävä talonmies. Eräänä iltana kerrostalon yhteisestä uima-altaasta kuuluu loiskintaa kiellettynä aikana. Heep löytää altaasta naisen, joka sanoo itseään Story-nimiseksi narfiksi. Heep saa kuulla Mrs. Choilta (June Kyoto Lu), että Story on vanhasta sadusta peräisin oleva taruolento ja kerrostalon muut ihmiset ovat myöskin osa sadun henkilöitä ja ainoastaan he voivat palauttaa Storyn takaisin maailmaansa. Ongelmia vain syntyy kun aikaisemmin Heepin käytyä toisessa maailmassa, portin oven jäätyä auki, petomainen iso koiraa muistuttava pensaisiin ovelasti piiloutuva skruntti on päässyt kerrostalon läheisyyteen…
Shyamalanin uusi elokuva on jälleen omalaatuinen, viehättävä fantasiatarina, joka eroaa ohjaajan aikaisemmista luomuksista tarinan kirkkaudella ja twistin totaalisella puuttumisella. Traileri antaa kuvan jonkinlaisesta kauhusta, mutta sitä elokuva ei ole. Kauhuelementit jäävät todella minimaalisiksi, mutta se pieni osa jännityksestä toimii varsin hyvin ottaen huomioon elokuvan ikäluokituksen. Tarina kulkee varsin verkkaisesti kohti loppuhuipennustaan ja Shyamalanin käsikirjoitus on itsensä näköinen.
Näyttelijäsuorituksista. Giamatti tekee todella sympaattisen roolin änkyttävänä Cleveland Heepinä ja Ron Howardin tytär Bryce Dallas Howard tekee loistavan suorituksen vähäpuheisena ja mystisenä Story-vedenneitona. Giamatin ja Howardin yhteiset hetket ovat tavattoman kauniita, mitä myöskin tukee Shyamalanin aikaisemman yhteistyökumppani James Newton Howardin kaunis musiikki, joka tosin pauhaa välillä hieman liikaa. Shyamalan itse on elokuvassa mukana melko isossa roolissa ja vieläpä varsinaisena vapahtaja-hahmona, mikä on varsin erikoinen veto. Miehen näyttelijätaidot ovat kuitenkin kohdallaan. Elokuvassa on sivuhahmona elokuvakriitikko (Bob Balaban), joka tietää elokuvan tyypilliset kiemurat, mutta kaatuu lopulta liialliseen nokkeluuteensa. Balabanin hahmo heittelee tietoisesti välillä aika paksuja piikkejä elokuvakriitikkoja kohtaan.
Rytmitys on elokuvassa jouhevaa, mutta puutteeksi nousee se kuinka helposti kerrostalon asukkaat rupeavat uskomaan itse hölmön talonmiehen kertomaan tarinaan, jonka mukaan talon asukkaan ovat sadun henkilöitä. Ohjaaja kyllä välillä huomaa tämän, mutta siltikin henkilöistä osa uskoutuu liian helposti mukaan leikkiin. Lopussa meno ei yhtään heikkene vaikka muuttuukin vauhdikkaammaksi.
Elokuva ei sovi vakavikoille. Se vaatii katsojalta kykyä avautua satujen ihmeelliseen maailmaan ja jos katsoja näin pystyy tekemään, elokuva tarjoaa maagisen ja hienon elokuvaelämyksen.
nimimerkki: Ray Luonnonvoima
